verneri-pohjola-jazz-keikat-2015Suomalaisen nykyjazzin kärkimuusikko trumpetisti Verneri Pohjola yhtyeineen pitää valovoimaisen levynjulkaisukonserttinsa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.

Nyt julkaistava odotettu kolmas Bullhorn- albumi vakiinnuttaa trumpetistin aseman voimakkaana ja visionäärisenä jazzartistina kansainvälisellä musiikkikentällä. Uudistunut neljän samanmielisen taiteilijan Verneri Pohjola Quartet tuo Pohjolan eläväisiin ja energisiin sävellyksiin oman leimansa peittämättä vahvaa, tunnistettavaa sointia.

36-vuotiasta trumpetistia ja säveltäjää Verneri Pohjolaa pidetään yhtenä eurooppalaisen nykyjazzin valovoimaisimmista muusikoista. Pohjolan lyyrinen, herkkä ja puhdas soitanta sekä sävellysjälki ovat jazzkuulijoille tuttuja hänen oman kvartettinsa kautta sekä muun muassa Ilmiliekki Quartetin ja Suhkan Uhkan riveistä.

Verneri Pohjolan kvartetissa oman olennaisen panoksensa antavat muusikkokollegat suomalaisen jazzin huipulta: pianisti Aki Rissanen, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Kokoonpano on levyllä ja konsertissa sama.

– Sävellykset sisältävät herkkiä soundimaailmoja ja runollisuutta, joita rakastan, mutta myös rajumpaa energiaa ja mahtipontisuutta – kaikkea, mitä haluan ilmaista musiikissani, Pohjola kertoo.

TRUMPETTI Verneri Pohjola
PIANO Aki Rissanen
BASSO Antti Lötjönen
RUMMUT Teppo Mäkynen

Liput 25 € / 15 €
SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 22.3.2015 klo 18.00

Tapahtuman kotisivut: http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/verneri-pohjola-bullhorn/

Tapahtumapaikan kotisivut: www.kansallisteatteri.fi

Metrolla tapahtumaan
Rautatieaseman metroasemalta ja Helsingin yliopiston / Kaisaniemen metroasemalta 100 metriä Kansallisteatterille

Kaukoliikenteen linja-autolla tapahtumaan
Kampin linja-auto-asemalta 400 metriä Kansallisteatterille

Rautatieasemalta tapahtumaan
Helsingin rautatieasemalta 100 metriä Kansallisteatterille

Raitiovaunulla tai paikallisbussilla tapahtumaan
Raitiovaunut 2,3, 6, 9. Katso raitiovaunujen ja bussien reitit ja kaikki aikataulut: www.hsl.fi

 


Hotelli lähellä Kansallisteatteria

Hotelli Scandic Simonkenttä

Scandic Simonkenttä

Ravintola lähellä Kansallisteatteria

teerenpeli-keskuskatu-helsinki

Teerenpeli Keskuskatu