PERUUNTUNUT: Tsar-Bomba

    PERUUNTUNUT: Tsar-Bomba
    ke 9.12.
    19:00
    Koko Teatteri | Hämeentie 3, Helsinki | iCal

    Tsar-Bomba on surrealistinen episodinäytelmä, joka perustuu venäläisen nykydraaman kärkinimiin kuuluvan Mihail Durnekovin näytelmään Sota ei ole vielä alkanut.

    Näytelmä kertoo epätodellisuudesta, johon maailma on ajautunut 2010-luvulla. Väittely mielenosoituksien merkityksestä, jatkuva terroriuhka, propaganda, informaatiotulva, ihmisten vainoharhainen käyttäytyminen – arki on muuttunut absurdiksi ja tavallisuuden tilalla on hulluutta. Durnenkovin synkkä huumori ja hillittömyys repii laput silmiltä ja yllättää niin modernin yhteiskunnan kuin nyky-Venäjänkin housut kintuissa. ​​​​​​

    Lavalla taituroi KokoTeatterin All Stars -ketju Lehto & Saikkonen & Veijalainen. Näyttelijöiden lisäksi lavalla nähdään myös esityksen ohjaaja Joel Geronik.

    Fiktiivisen tason rinnalla esityksessä on autofiktiivinen taso. Esityksen ohjaaja Geronik muutti Moskovaan vuonna 1995. Moskovan perustamisen jälkeen vuonna 1147 kaupungissa ei ole asunut ja työskennellyt yhtäkään suomalaista teatteritaiteilijaa ennen vuotta 1995. Moskova on 20 miljoonan ihmisen energinen ja luova megapoli, jonne lentää Helsingistä yhdessä tunnissa. Esityksen aikana Joel Geronik avaa näytelmän teemoja ja kertoo moskovalaisvenäläisen arjen sisäisestä dynamiikasta. Mitä 25 vuotta Moskovassa on opettanut? Miksi Moskovaan on niin helppo rakastua?

    Virtuoosimainen Mihail Durnenkov on kirjoittanut muun muassa 24 näytelmää, adaptoinut Thomas Ostermeierille Neiti Julien nykypäivään, kirjoittanut Konstantin Stanislavskin 150-vuotissyntymäpäiväjuhlallisuuksien näytelmän Moskovan taiteelliseen teatteriin, Utopia palkittiin 2019 vuoden parhaana venäläisenä näytelmätekstinä.

    Mitä tapahtuu, kun yhteiskuntaa yhdessä pitävä kangas alkaakin repeytyä?

    Näyttämöllä: Joel Geronik, Sesa Lehto, Sami Saikkonen, Anna Veijalainen
    Suomennos: Elina Vallas
    Visualisti: Irina Komissarova
    Ohjaus: Joel Geronik

    Ensi-ilta: 4.12.

    Muut esityspäivät: 8.12. / 9.12. / 11.12. / 12.12. / 15.12.
    Kaikki esitykset klo 19:00. 
    Ovet aukeavat tuntia ennen esitystä.


    Tapahtuma


    PERUUNTUNUT: Tsar-Bomba
    Päivä: ke 9.12.
    Aika: 19:00
    Hintaluokka: 29,50 / 24,50 / 19

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Koko Teatteri
    Hämeentie 3
    Helsinki

    Hämeentie 3
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi


    Kaikki ensi-iltapäivät KokoTeatterissa

    25.9.2020 Aktivistinäytelmä 3
    26.9.2020 Timo Tuominen: Toivechansonkonsertti
    29.9.2020 Improvokaatio: Niskavuoren naisia
    6.10.2020 Teatteri Quo Vadis: Ai ai ai
    13.10.2020 Alpo Aaltokoski Company: Suljetut ovet
    23.10.2020 Antti Lahti & Työryhmä: Tanssikielto
    7.11.2020 Jos minä puhuisin sinulle
    13.11. Nopean toiminnan naiset: 10 kohtausta seksuaalisesta vallankäytöstä
    22.11. Vierailu: Elämän rajalla
    4.12.2020 Tsar-Bomba

    KokoTeatteri on helsinkiläinen ammattiteatteri, joka on toiminut vuodesta 1997. Teatterin omassa ohjelmistossa on toisessa äärilaidassa draama ja toisessa nykytanssi. KokoTeatterissa tehdään viihdyttäviä esityksiä, jotka haastavat ajattelemaan. Oman ohjelmiston lisäksi KokoTeatterissa nähdään lukuisia vierailuesityksiä. Elokuussa 2010 KokoTeatterissa käynnistyi Koko Jazz Club, josta on lyhyessä ajassa muodostunut suomalaisen jazzmusiikin päänäyttämö.

    KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan