Bon Jovi konsertoi Tallinnassa

    su 2.6.
    16:00
    Tallinna | Tallinna, Tallinna | iCal

    Bon Jovin Euroopan kiertue tuo bändin ensimmäistä kertaa Viroon Maailman suurimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva bändi tuo menestyksekkään ’This House Is Not For Sale’ -maailmankiertueensa ensi vuonna Eurooppaan. Toukokuun lopussa käynnistyvä kiertue tuo Bon Jovin jättitapahtumistaan tutulle Tallinnan Laululavalle sunnuntaina 2.6.2019.

    Tallinnan konsertin lipunmyynti on käynnissä Suomen osalta Ticketmasterissa. Matkapojat myy tapahtumaan myös konserttimatkoja lippuineen.

    Yli kolme vuosikymmentä kestäneellä uralla, joka alkoi vuonna 1983, Bon Jovi on ansainnut paikkansa maailman rock-kuninkaallisten joukossa. Bändillä on yli 130 miljoonaa myytyä albumia maailmanlaajuisesti, laaja katalogi hittejä, ja yli 2800 live-esiintymistä 50 maassa yli 35 miljoonalle fanille. Vuoden 2013 ”Because We Can” -maailmankiertue oli kuuden vuoden sisällä bändin kolmas kiertue, josta tuli menestynein kiertue maailmassa. Tämä saavutus oli aiemmin vain Rolling Stonesin hallussa. Huhtikuussa 2018 yhtye sai yleisöäänestyksessä faneilta yii miljoona ääntä ja ehdokkuuden Rock and Roll Hall Of Fameen.

    Yhtyeen vuonna 2016 julkaistu ”This House Is Not For Sale” -albumi kipusi listojen kärkisijoille ympäri maailmaa ja on bändin kolme vuosikymmentä kestäneen uran huipentuma. Tämä uhmakkaan kannanoton sisältävä albumi julkistettiin intiimillä keikkasarjalla albumin julkaisuvuonna ja siitä tuli uuden aikakauden alku Jon Bon Joville ja hänen bändilleen. Bändin kokoonpanoon kuuluu Jon Bon Jovin lisäksi alkuperäisjäsenet David Bryan ja Tico Torres, pitkäaikainen basisti Hugh McDonald, tuottajakumppani ja lauluntekijä John Shanks, multi-instrumentalisti Everett Bradley ja pääkitaristi Phil X, joka tuli mukaan bändiin vuoden 2013 kiertueelle.


    Tapahtuma


    Bon Jovi konsertoi Tallinnassa
    Päivä: su 2.6.
    Aika: 16:00
    Hintaluokka: 74 Ticketmaster.fi

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Tallinna
    Tallinna
    Tallinna

    Tallinna
    Tallinna

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan