[TAPAHTUMA MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Il Divo saapuu Suomeen juhlistamaan 15-vuotisjuhliaan Timeless-kiertueella! Huikean suosion saavuttanut Il Divo esiintyy Helsingin jäähallissa tiistaina 30.10.2018.
Kvartetti esittää suositumpia kappaleitaan 25-henkisen sinfoniaorkesterin säestämänä. Orkesterina toimii Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble.
OFFERILLA: Il Divo Timeless -kiertue saapuu Suomeen! Liput kahdelle konserttiin 79€ (säästä 50%)
Il Divo on vuonna 2004 perustettu kansainvälinen pop-oopperakvartetti. Yhtye on Pop Idol -tuomarina tunnetun Simon Cowellin luoma. Yhtyeen jäsenet tulevat Sveitsistä (Urs Bühler – tenori), USA:sta (David Miller – tenori), Ranska (Sébastien Izambard – vox popul) ja Espanjasta (Carlos Marín – baritoni).
Kvartetin debyyttialbumi ”Il Divo” julkaistiin loppuvuonna 2004 ja seuraava albumi, ”Ancora” julkaistiin marraskuussa 2005. ”Il Divo” oli vuoden 2005 toiseksi myydyin ja ”Ancora” kolmanneksi myydyin albumi Suomessa. Il Divo viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhliaan. Tätä juhlistaa elokuussa julkaistu, upeista elokuvasävelmistä koostettu ”Timeless”-albumi. Albumin ympärille rakennetaan koko 120 keikkaa sisältävä kiertue. ”Timeless on itselleni yksi kaikkein tärkeimmistä levyistä tähänastisella urallamme. Olemme valinneet siihen kappaleita kaikilta aikakausilta, jotka ovat tuottaneet romanttisia elokuvasävelmiä, aina 1930-luvulta meidän päiviimme, kuten esimerkiksi Smile-kappaleen, jonka teemaa on käytetty vuoden 1936 Charlie Chaplin -filmissä”, Carlos kertoo.
Tapahtumat > Festivaalit
Il Divo Timeless -kiertue saapuu Suomeen! Liput kahdelle konserttiin 79€ (säästä 50%)
ti 30.10.19:30
Hintaluokka:
Tapahtumapaikka
Nordenskiöldinkatu 11-13
Helsinki
Hotellit läheisyydessä Kamppi
Liput Helsingin jäähalli tapahtumiin Ticketmaster.fi
Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK
Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
Scandic Hotels
Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa
KATSO MYÖS
Helsingin jäähallin keikat ja konsertit 2024: Scooter, Corroded, Headhunterz, Within Temptation, …
HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa
[KE 6.3.] HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa – vieraana HPK
Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA
la 18.5. | 18:00 SEXMANE - THE FINAL SEXSHOW | Helsingin jäähalli |
---|---|---|
ti 4.6. | 18:00 Journey (USA) | Helsingin jäähalli |
la 8.6. | 18:30 Apocalyptica | Helsingin jäähalli |
to 13.6. - la 15.6. | Sideways 2024 | Helsingin jäähalli |
ti 25.6. | 19:00 HEART | Helsingin jäähalli |
pe 9.8. - la 10.8. | HELLSINKI METAL FESTIVAL 2024 | Helsingin jäähalli |
ti 1.10. | 19:00 Thirty Seconds To Mars | Helsingin jäähalli |
la 5.10. | 19:00 girl in red | Helsingin jäähalli |
pe 11.10. | 19:00 Within Temptation | Helsingin jäähalli |
ti 5.11. | 18:00 In Flames | Helsingin jäähalli |
pe 6.12. | 19:00 Sleepy Sleepers | Helsingin jäähalli |
Lisää samanlaisia tapahtumia:
FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});