Hajua & Energiaa: Tehosekoitin 

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    la 17.9. Aika: 18:00
    Helsingin jäähalli | Nordenskiöldinkatu 11-13, Helsinki | iCal

    Suomen rakastetuimpiin rockbändeihin lukeutuvan Tehosekoitin -yhtyeen odotetut paluukeikat siirtyvät vuoteen 2022. Bändi tullaan tuolloin näkemään useilla kesäfestareilla sekä Helsingin Jäähallin Hajua & Energiaa: Estradilla -konsertissa lauantaina 17.9.2022. Festivaalien tarkemmista esiintymisajoista ja -paikoista

    Tehosekoitin on julkaissut uransa aikana kuusi studioalbumia ja on noussut yhdeksi suomirockin merkittävimmistä bändeistä. Yhtye tunnetaan mm. hiteistään C’mon baby yeah, Kaikki nuoret tyypit, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Maailma on sun, Valonkantaja ja Hetken tie on kevyt. Bändin biiseistä useampikin on ylittänyt striimauspalveluissa platinarajan. Lisäksi suositun yhtyeen kappaleita on kuultu television laulukilpailuissa ja laulettu toivelaulukirjoista.

    Legendaarinen bändi lopetti toimintansa vuonna 2004. Kesällä 2009 Tehosekoitin teki muutaman keikan jäähyväiskiertueen, mutta sitä lukuun ottamatta bändiä on turhaan kyselty esiintymään, kunnes se loppuvuodesta 2019 päätti palata keikkalavoille autenttisella aktiivivuosien kokoonpanollaan

    Tehosekoitin 2022 on
    Otto Grundström, laulu
    Matti Mikkola, kitara
    Hannu ’Hanski’ Kilkki, basso
    Tero Sundell, rummut
    Juha Kuoppala, koskettimet

    Hajua & Energiaa: Estradilla Tehosekoitin
    La 17.9.2022 Helsingin Jäähalli
    Ovet klo 18.00, Showtime n. klo 20


    Tapahtumat > Festivaalit


    Hajua & Energiaa: Tehosekoitin 
    la 17.9.
    18:00
    Hintaluokka: 69,90 Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka

    Helsingin jäähalli Helsingin jäähalli
    Nordenskiöldinkatu 11-13
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Liput Helsingin jäähalli tapahtumiin Ticketmaster.fi

    Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK

    Hotelli lähellä Helsingin jäähallia

    Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
    Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

    Scandic Hotels
    Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
    Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

    KATSO MYÖS

    Helsingin jäähallin Konsertit

    Helsingin jäähallin keikat ja konsertit 2024: Scooter, Corroded, Headhunterz, Within Temptation, …

    HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa

    [KE 6.3.] HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa – vieraana HPK

    Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});