Yournalist on turkulainen trio, jonka musiikissa rock kohtaa popin ja häpeilemätön hyväntuulisuus pöyhkeät progevaikutteet.
UMOn suositut Monday Night at Koko Jazz Club -illat saavat jatkoa kevätkaudella 2015.
Sandhja on tuoreimpia nousevia tähtiä maamme naisartistien joukossa. Sandhja vakuuttaa kuulijansa vahvoilla tarinoillaan, joita hän tulkitsee häikäsevällä äänellään.
Äskettäin uuden rumpalin saanut Egotrippi on kovassa iskussa ja jatkaa keikkailua kesällä. Bändi on harjoitellut ahkerasti ja palaset ovat loksahtaneet mukavasti kasaan.
Omakustanteisesti uransa aloittanut popartisti Jannika B esiintyy tämän viikon torstaina Helsingin Tavastiaklubilla uransa ensimmäistä kertaa.
Matkamessujen aikaan kannattaa varata hotellihuoneita edullisesti sekä keväälle että kesälle.