Michael Monroe nähdään "Blackout States" -uutuusalbumin myötä pitkästä aikaa klubikeikoilla Suomessa. Levynjulkaisukiertue kattaa marras-joulukuun aikana Suomen suurimmat kaupungit. Lipunmyynti alkaa tiistaina 1. syyskuuta klo...
Ruotsalainen Duo Jag on Apollo Live Clubin suosittu liveshow. Miehet kiertelevät ahkerasti Ruotsin klubeja ja pistäytyvät säännöllisesti Helsingissä. Tapahtumapaikan kotisivut https://www.apolloliveclub.fi/
Rajuista areenarockia ja punkin kapinahenkeä yhdistelevistä lavaesiintymisistään tunnettu The Prodigy on parhaillaan tien päällä The Day Is My Enemy Arena Tour -kiertueensa myötä. Vast’ikään Kanadan...
Cheek keskittää syksyn aikana energiansa vuoden 2016 alusta starttaavalle kaikkien aikojen jäähallikiertueelle. Massiivinen kiertue nähdään tammi-helmikuun aikana 14 kaupungissa, ja se käsittää kaiken kaikkiaan...
Syyskuussa 2015 ensi-iltanut saavan Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummituksen lipunmyynti räjähti käsiin ja kaikki liput myytiin ennätystahtiin. Kansallisooppera on saanut kolmantena teatterina maailmassa luvan tehdä...
Torstaina 15.10.2015 Virgin Oil Co:n Alasti-klubilla nähdään puolestaan rokin kärkiottelija Maija Vilkkumaa. Artisti on myynyt yhteensä yli 300 000 albumia ja voittanut kuusi Emma-palkintoa. Vuonna...