MAINOS
Trickbag on periaatteessa ruotsalainen, mutta käytännössä yleiseurooppalainen blueskollektiivi. Onhan Trickbagin vakituisena kitaristina jo pitkään toiminut Tomi Leino paitsi suomalainen, myös yleismaailmallisesti parhaiden...
Malmitalo Malmisalissa tiistaina esiintyvä Kaisa Mäensivu on yksi suomalaisen jazzin suurista tulevaisuuden nimistä. Opintonsa Sibelius-Akatemiassa aloittanut, mutta sittemmin New Yorkiin opiskelemaan suunnannut...
Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä jatkuu syyskaudella 2023 suursuosittu juhlateos Ensimmäinen tasavalta, suomalaisen demokratian alkuvaiheisiin pureutuva poliittinen trilleri, jonka on kirjoittanut...
Pirkanmaan persoonallisimman jazztapahtuman esiintyjäkaarti on valmis! Tarttilajazz 2016‬ houkuttelee Helsingistä asti maalle Etelä-Pirkanmaalle asti. Sääksmäelle Tarttilan kylän entisellä työväentalolla...
Juha Hurmeen uutuusteos Lemminkäinen on ovela ja hillittömästi remeltävä komedia huijarikoplan noususta ja tuhosta Suomenniemellä viikinkiaikana, noin tuhat vuotta sitten. Uusimman historiantutkimuksen faktoja...
2000-luvun Suomen menestynein naisartisti Jenni Vartiainen esiintyy 16.11.2018 Hartwall Arenalla. Ainutlaatuinen ja lukemattomia superhittejä sisältävä ilta tulee olemaan kokonaisuus, jossa yleisö...