MAINOS
Muun muassa You’re Beautiful -hitistään tunnettu brittitähti James Blunt julkaisi viime syksynä uuden Once Upon A Mind -nimisen albumin, jonka siivittämänä julkistettiin mittava Euroopan-kiertue. James Bluntin...
 ke 24.4.  Aika: 19:00  Juttutupa | Säästöpankinranta 6, Helsinki, 00500 | iCal Juttutuvassa musiikki-illat tarjoavat bluesia, rhythm & bluesia, rock’n’rollia, countrya, jazzia, soulia,...
Ismo Alanko nähdään keikalla Kulttuuritalossa perjantai-iltana 8.11.2019. Syyskiertueidensa alla Alanko kertoi odottavansa innolla, mitä tapahtuu, kun hän pääsee loistavassa...
We Jazz järjestää kesätapahtumien sarjan Lonnan saarella. Kesäsunnuntaisin Lonnan saaren täksi kesäksi valmistuvissa uusissa tiloissa esiintyvät kotimaisen jazzin kärkinimet...
Yhdysvaltalaiset megasuosikit Black Eyed Peas, Adam Lambert ja Jason Derulo saapuvat Helsingin Suvilahdessa 16.-17. kesäkuuta pidettävän Radio Nova Festivaalin ulkomaisiksi päätähdiksi. Lisäksi festivaalin lavalle...
Pariisin Kevät -yhtyeestä tuttu Antti Pouta julkaisi debyyttialbuminsa Yhteys vuonna 2017. Myös levyn singlet Maaliskuu sekä Sateenkaaren juurelta ovat esitelleet omaäänisen laulaja-lauluntekijän. Tuottaja Julias Maurasen kanssa yhdessä hiottu musiikki on...