MAINOS
Brasilialaisen musiikin supertähti Gilberto Gil päästään marraskuun alussa kokemaan ensimmäistä kertaa Helsingissä. Luvassa on ainutlaatuinen spektaakkeli, sillä karismaattisista lavaesiintymisistään tunnettu laulaja-lauluntekijä tulee...
 la 2.9. |  21:00 |  Kansallisteatterin Lavaklubi | Läntinen teatterikuja 1, Helsinki | iCal Anna Murtolan ja Joonas Wideniuksen konsertissa kuullaan sekä perinteisen flamencon syvempiä...
Torstaina 27.7. juhlitaan 16 vuotta tättävää On the Rocksia. Yksi Stadin pitkäikäisimmistä musiikkiklubeista toivottaa kaikki musiikin ystävät juhlimaan syntymäpäiväänsä. Vuonna...
Kolme heinäkuista keskiviikkoa Lonnan saarella tarjoavat maistiaisia suomijazzin nousussa olevan nuoren polven tekemisistä. Esiintymässä nähdään heinäkuun aikana JAF Trio, Maxxxtet ja Bowman...
Saksofonisti William Suvanteen uusi projekti tekee ensiesiintymisensä Espan lavalla. Jazz-Espan avaa aivonystyröitä kutkutteleva, moniulotteinen taide-elämys, jota myös visuaaliset ärsykkeet kutsuvat tutkimaan. Chess’n...
Ilmiömäiseen suosioon yli kaksi vuosikymmentä sitten noussut irlantilainen tanssisensaatio Riverdance tekee syksyllä paluun Suomeen. Tulevalla kiertueella alkuperäiseen show’hun on lisätty mukaan myös...