MAINOS
Romanttisen baletin aikakauden tunnetuin teos Giselle palaa Suomen kansallisbaletin ohjelmistoon 23. helmikuuta uutena versiona.  Giselle on ollut Kansallisbaletin ohjelmistossa vuodesta 1929 lähtien....
Outi Tarkiaisen uutukainen englannintorvikonsertto on saanut nimekseen Milky Ways. Nimi viittaa sekä Linnunrataan että ihmiselämän varhaisimpaan ravintoon ja rakkaudenilmaisuun, äidinmaitoon. ”Konserton halki...
Esa-Pekka Salosen diptyykissä Gemini antiikin mytologian eripariset kaksoset edustavat erilaisia musiikillisia identiteettejä. Siinä missä Castorin musiikki on ”hyperaktiivista, meluisaa...
Brittiläisen solisti, sellisti Sheku Kanneh-Mason esiintyy Musiikkitalossa Chineke! Orchestran kanssa. Kontrabasisti Chi-Chi Nwanoku perusti kokoonpanon vuonna 2015 lähtökohtanaan huomio, että hän oli ollut...
Musiikkitalossa pääset uppoutumaan musiikkiin, jonka musiikista vastaa ylikapellimestari Susanna Mälkki ja 102 huippumuusikkoa . Vuonna 1882 perustettu Helsingin kaupunginorkesteri on kantaesittänyt...
Kaikki tämän konsertin teokset ovat syntyneet kymmenen vuoden aikahaarukassa, vaikka niiden musiikillinen maailmankuva on hyvin erilainen. Sergei Rahmaninovin neljättä...