MAINOS
Nykymuotoinen Tuomas J. Trio perustettiin vuonna 2012, jolloin kokoonpano soitti ensimmäisen konserttinsa Koko Jazz Clubilla Helsingissä. Vierailevaksi tähtisolistiksi sekä levylle, että tuleville...
Vuodesta 1997 asti rytmiä Pitkänsillan paremmalle puolelle tuonut Rytmihäiriöklubi tarjoaa livejazzia kaiken maailman tyyliin keskiviikkoiltaisin. Case Kämäräinen julkaisi debyyttialbuminsa Puolalainen mystiikka,...
Tanskalainen supertähti Mø ja Suomen kansainvälisesti tunnetuin popsensaatio ALMA suuntaavat laajamittaiselle Euroopan-kiertueelle loppuvuodesta. Musiikillisten yhteistöidensä kautta ystävystyneet tähdet tekevät myös keikan Helsingin The...
Chicagosta kotoisin oleva trumpetisti Marquis Hill lukeutuu kansainvälisen jazzkentän eturiviin. Palkitun Hillin sävellykset yhdistävät post-bopin, hiphopin ja R&B:n maailmoja, ja esimerkki...
M-artistinimen takaa löytyy kuhmolaislähtöinen laulaja-lauluntekijä Minja Koski, jonka kirjoittamat kappaleet, omintakeinen ja herkkä ääni, sekä tuottaja Miikka Ahlmanin mystiset äänimaisemat ovat vakuuttaneet...
Madonnan 60-vuotisjuhlan kunniaksi tuotettu kansainvälinen musikaali saa lisäesityksen Helsinkiin. Lipunmyynti on käynyt niin vilkkaana, että Material Girl -musikaali nähdään Helsingin Kulttuuritalossa 25. lokakuuta...