Grillaamisen ja avotulella ruoan valmistamisen sesonki on etenkin kesällä, mutta raaka-aineet ovat aina tulilla näissä Tampereen huippuravintoloissa. Koska kaikkihan sen tietävät, että puuhiililä grillaamalla ja savustamalla lihaan, kalaa, äyriäisiin ja myös kasviksiin saadaan mahtava savun ja grillauksen maku sekä veden kielelle herauttava tuoksu.

Tätä juttua päivitetään säännöllisesti. Uusia ravintoloita lisätään lähipäivinä.

Grillailun pioneereihin Tampereella lukeutuvan Toni Leskisen Los Pollos -ravintola tiristää kananpoikaa espanjalaisittain. Kana maustetaan perinteiseen espanjalaiseen tapaan tuikkaamalla sitruunalohkoja, valkosipulia sekä tuoreita yrttejä siivekkään sisuksiin. Lisäksi grillautuvaa kanaa valellaan välillä itse alusta asti keitellyllä liemellä, jonka sekaan tirahtelee kypsymisproseduurin aikana myös kanojen omaa rasvaa sekä pullosta lorauteltavaa valkoviiniä. Ravintola siirtyi uuteen lokaatioon ja uudistui isosti. Nyt uutuutena hehkuu myös Josper-puuhiiliuunin hiilet. Grillistä valmistuu mm. Black Angus naudan kylkeä, kotimaista naudan paahtofileetä ja kasvisruokia.


Grilliä käytetään ravintoloissa monipuolisesti. Lihojen lisäksi erityisesti juurekset saavat erinomaista makua ja tuoksua avotulesta. Tässä valmistellaan porkkainoita. Syksyn ruokalistalla esimerkiksi juurisellerit pyörähtävät Tampellan grillin kuumilla hiilillä avotuliaromia ammentamassa ja löytyvät lopulta asiakkaan lautaselta kolmessa eri muodossa: savustettuna, vaniljaisena pyreenä ja majoneesin muodossa.


Oodi nautaiselle, possuiselle ja hummaisalle laatulihalle ja sen hiilillä kypsennykselle on soinut Huberissa sen alkutaipaleesta asti. Huber on ollut edelläkävijä koko maan tasolla myös dry age -rintamalla, ja lihakaappeja on putkahdellut paikalle vuosien kuluessa aina vain enemmän. Kopa-grillin kautta lautasille pyörähtävissä dry age -lihoissa on hurmaavan voimallinen maku.

Aitosiidereitä, muhkeita oluita, harrastajien herkkuja – Huber kaataa laatua laseihin

4Puiston uuni hehkuu aivan Tammerkosken rantamilla

Pizzaravintola Tampere - Puisto

Ravintola Puiston sydäminä sykkivät kaksi massiivista puu-uunia. Alakerran karuselliuuni puolestaan kypsentää pyöreät pizzat liekkien loimussa. Hiililtä nousee kesällä grillisyötävää ulkosallakin nautiskeltavaksi. Lihaisen ja kalaisien makujen lisäksi myös kasvis- ja vegaanivaihtoehtoihin on panostettu.

LUE MYÖS

Puisto on uniikki – panostaa lähiruokaan lautasillaan ja pientuottajaviineihin laseissaan

 

Kun Kajoon astuu sisälle, tuoksuu jo ovelle vienosti havu – ja grilli. Komean Kopa 300 -puuhiiligrillin ja komeasti kokkaavan Veli-Matti Lampisen johtaman keittiötiimin peliliikkeitä pääsee tähyämään myös salin puolelta. Melkeinpä jokaisessa Kajon annoksessa on joku grillistä aromia imenyt elementti. Jos annoksiin halutaan metsäntuoksua, käytetään myös tuoretta klapia ja kuusenoksia tai -havuja. Eli pudonneet oksatkin saadaan näin ravintolassa hyötykäyttöön.

Viinibaari Villit ja Viinit on Kajon koelaboratorio – cocktaileja, viiniä, wild factor -annoksia

 

Monet Dabbalin keittiön raaka-aineet saavat aromia tulisilla hiilillä grillauksesta. Lapissa on perinteisesti valmistettu ruokaa avotulella. Se elementti on saatu tavallaan siirrettyä aromia antamaan myös Dabbaliin, sillä keittiön sydän on Mibrasa-puuhiiligrilli. Lapland Hotel -ketjun ravintolapäällikkö, PRO-palkintojakin pokannut Lapin ruokakulttuurin lähettiläs Tero Mäntykangas vastaa ravintolan ruokatuotteesta, jonka luvataan tuovan pohjoisen luonnon Tampereelle. Dabbalin keittiöpäällikkö Janne Kostamo hyödyntää grilliä monin tavoin.

Ravinteli Huberin isoveli Berthan pääasiallinen uuni on ollut jo yli vuoden ajan puilla lämmitettävä Inka. Ruoan valmistukseen käytetään ravintolassa pitkälti avotulta, eikä niinkään perinteistä grillausta. Ravintoloitsija Mika Roiton mukaan tuleen tuikataan koivua, jolloin lämpöä ja savuisuutta voidaan säädellä helposti uunin avulla. Uunia käytetään Berthassa myös savustukseen. Savustusmahdollisuus onkin tuonut mukanaan annoksia, jotka imaisevat itseensä savuaromit vain muutamaa sekuntia ennen pöytään viemistä. Kovalla lämmöllä taas saadaan tuoteeseen liekin makua ja hyödynnettyä esimerikiksi lihan rasvaa palvelemaan makua vielä paremmin. Esimerkiksi dry aged -possunniska pyörii liekeissä vallan vartaan muodossa.


Kaupungin ensimmäisiä hiiligrillaajaravintoloita on legendaarinen Bodega Salud, jonka makukimaraan hehkuvat hiilet toivat entistä espanjalaisemman maun. Saludin perustanut Hannu Wiss taisteli Suomeen ensimmäisen Josper-puuhiiliuunin Tampereelle. Ongelma Josperin saamisessa ei suinkaan ollut sen Suomeen rahtaamisessa, vaan kotimaisen kiperän byrokratian voittamisessa. Josperin köökkiin asentamisesta asti Saludin kaikkien tuntema pippuripihvi on kypsynyt puuhiilillä tiristen.

Päivitetty viimeksi 2.1.2024. Ensijulkaisu 15.7.2018