Mustanlahden satamassa on tänä kesänä ihan uutta vipinää. Kasvojenkohotuksen kokenut Satamaravintola Kaisla on avannut niin uudistuneen annos- kuin artistikattauksensakin.
Satamaan on rantautunut myös aivan uusi...
Keskikesällä raaka-ainerunsauden ollessa parhaimmillaan moni fine dining -ravintola sulkee ovensa. Tiiliholvi on kuitenkin auki ja tarjoaa asiakkailleen kesäisiä annoksia varsin asiakasystävälliseen hintaan. Neljän ruokalajin...
Elokuussa Pyynikin rinteillä tuoksuu jälleen kilpamoottoripyörien risiiniöljy. Sunnuntaina 23.8. järjestetään Pyynikin ajot, joka voi houkutella paikalle jopa yli 20 000 katsojaa ympäri Suomen ja...
Kauppahallista tutut muhevat makkarahodarit ovat ilmestyneet kesäksi myös Laukontorilla paikkaansa pitävään hodarikioski Hotstreetdogziin. Siellä täyslihaiset raakamakkarat tiristetään grillitulilla kypsiksi juuri ennen hot dog -sämpylän väliin sujauttamista.
Pohjoismainen keittiö puhtaine raaka-aineineen surffaa suosionsa aallonharjalla. Sen sai pitkälti aikaan Noma, tuo jo neljästi maailman parhaaksi valittu ja tinkimättömästi paikallista pohjoismaista kokkaava tanskalaisravintola. Pohjoismainen gastronomia hallitsi myös kokkien maailmanmestaruuden tammikuussa ratkaisseen Bocuse d'Or -kisan kärkisijoja. Kotimaiseen kasvatettuun ja villiin vihreään luottaa myös keittiömestari-ravintoloitsija Arto Rastas, jonka Salhojankadun ravintola Hella & Huone on viimeisen vuoden, parin aikana täsmentänyt linjaustaan puhtaasti pohjoismaiseksi.
Gastrolaiva M/S Tampere kelluttelee kesälaineilla jälleen, tällä kertaa Ratinan suvannon ravintolalaivakeskittymään ankkuroituneena. Maisemat Laukontorille ovat messevät ja tunnelma mukavan eloisa kesäihmisten suunnistaessa syömäilemään ja juomailemaan seilorimeiningissä.
Vahvat pohjoismaiset tuulet ja villit visiot pyörivät Salhojankadun kulinaarisessa ytimessä, Hellassa & Huoneessa. Metsä ja luonto maistuvat ja näkyvät lautasilla. Laseista taas siemaillaan viehkojen viinien lisäksi myös olutta.
Purebiten Thai-katukeittiön wok-annokset ovat ruokaisien salaattien ohella helppoa, herkullista ja terveellistä lounasruokaa. Lounasta on tarjolla myös pitempään kuin monessa muussa paikassa, aina klo 15 asti.
Finlaysonin Palatsin keväässä siemaillaan suunmyötäisiä Ranskan alsacelaisia Schlumbergerin viinejä. Ravintolapäällikkö ja viinitaituri Ismo Niemelä hurmaantui viineistä siinä määrin, että kausimenukin on suunniteltu viinilähtöisesti. Niin laseissa kuin lautasillakin maistuu siis Ranska ja Alsace.
Ravintola C pyöräyttää pöydät ympäri! Upeista viineistään ja viiniosaamisestaan tunnettu C tuo ravintolanautintokartalle jotain uskoaksemme aivan ennenkokematonta. Kyseessä ei ole tuttu chef's table vaan Christina Suomisen ideoima sommelier's table.
Aurinkoinen kevät on villiinnyttänyt Huberin lihamiehet. Raikkaat tuulet puhaltelevat à la carte -listan lautasille kylmäsavulohta, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Onko Huber enää entisensä?
Tiiliholvissa on tarjolla todellista lähiherkkua maalis-huhtikuussa, kun ravintolaan saadaan karitsaa kangasalalaiselta Äijälän tilalta. Tiiliholvin tiimi kävi tammikuussa tutustumassa Saarikylissä sijaitsevaan tilaan päkättimineen ja juttelemassa tilan emännän ja isännän kanssa.











