sunnuntai, 1 maaliskuun, 2026
Koti Ultra Bra

    Ultra Bra

    Ultra Bra -konsertti Olympiastadion. Kuva: Tero Ahonen
    Ultra Bra -konsertti Olympiastadion. Kuva: Tero Ahonen

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    la 23.8.
    Olympiastadion | Olympiastadion, Helsinki | iCal

    Ikoninen suomalaisyhtye Ultra Bra julkaisee uutta musiikkia ja konsertoi Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 23.8.2025.

    Yhteiskunnallisen keskustelun ja populaarimusiikin ainutlaatuisella tavalla yhdistänyt Ultra Bra lukeutuu Suomen merkittävimpiin yhtyeisiin. Yhtyeen vahvasti ajankuvaa heijastelleet kappaleet ovat aikojen saatossa muodostuneet osaksi kollektiivista muistiamme ja löytävät yhä uutta yleisöä. Ultra Bra tunnetaan muun muassa hiteistään Sinä lähdit pois, Minä suojelen sinua kaikelta, Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja Savanni nukahtaa.

    Viisi albumia uransa aikana julkaissut Ultra Bra lopetti toimintansa huipulla vuonna 2001 ja yli kahdenkymmenen vuoden tauon on katkaissut vain esiintyminen Pekka Haaviston tukikonsertissa vuonna 2012 sekä vuonna 2017 järjestetyt hurmokselliset festarikeikat ja kolme loppuunmyytyä areenakonserttia, jotka jättivät yleisön kaipaamaan lisää.

    Odotus on nyt päättynyt. Vuoden päästä elokuussa Ultra Bra soittaa uransa kunnianhimoisimman keikan Helsingin Olympiastadionilla. Paikka tarjoaa täydelliset puitteet yhtyeen suurille sovituksille ja kaikkien tuntemille hiteille.

    – Vuoden 2017 keikoista jäi hyvät muistot. Emme heti suunnitelleet keikoille jatkoa, mutta iän karttuessa ymmärtää paremmin, että aika on rajallista ja hyviltä tuntuviin ideoihin kannattaa tarttua viivyttelemättäKerkko Koskinen kertoo.

    Uutta musiikkia yhtye ei ennen tätä syksyä ole julkaissut yli kahteenkymmeneen vuoteen. Nyt kuulijoita hemmotellaan kahdella uudella Ultra Bra -biisillä. Huomenna perjantaina ilmoille kajahtaa Samuli Putron sanoittama Aarre ja ensi viikon perjantaina 13. syyskuuta Ronja Salmen sanoittama Toivo. Molemmat kappaleet ovat Kerkko Koskisen säveltämiä. Kappaleet julkaisee Universal Music.

    – Ultra Bra on ollut meille jäsenille hyvin merkittävä bändi ja halusimme vielä nähdä mitä meistä irtoaa. Ajattelin että yleisölle olisi jännittävää saada kuultavaksi uusia Ultra Bra kappaleita vuosikymmenten tauon jälkeen,  Kerkko Koskinen sanoo.

    – Kun menimme studioon, emme kukaan vielä oikein tienneet mitä odottaa. Vuosien jälkeenkin bändi alkoi kuitenkin soida yhdessä tavalla, joka tuntuu erityislaatuiselta.  Joltain mitä ei haluaisi aivan vielä kadottaa, sanoo Terhi Kokkonen.

    Ultra Bran tuleva stadionkonsertti sekä uusien biisien julkaisu julkistettiin tänään Helsingin Kauppakeskus Forumissa. Tilaisuus alkoi flashmobilla, jossa kuultiin Ultra Bran Vesireittejä kappaleen alku sekä Sinä lähdit pois -hitti yli 350 henkisen kuoron tulkitsemana. Kuorossa oli mukana laulajia Kallion lukion kuorosta, Nomad Vocals -lauluyhtyekollektiivista, Helsingin Rudolf Steiner -koulusta, Sibelius-lukion kamarikuorosta, tyttökuorosta ja sekakuorosta sekä Vaskivuoren lukion kamarikuorosta, tyttökuorosta ja mieskuorosta.


    Tapahtumat Festivaalit


    Ultra Bra
    la 23.8.
    Hintaluokka:
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Olympiastadion Olympiastadion
     Olympiastadion
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä

    Olympiastadionin keikat ja konsertit

    Seuraavat Olympiastadionin keikat ja konsertit

    Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla

    Hotelli lähellä Olympiastadionia

    Hyvä hotelli lähellä Olympiastadionin keikkoja ja konsertteja

    Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

    Scandic Park löytyy puiston ääreltä vain 950 metrin kävelymatkan päästä Olympiastadionilta ja hotelli sijaitsee kätevästi myös Olympiastadionin ja rautatieaseman välimaastossa. Hotelli on täydellinen valinta stadionkonsertin yhteydessä.

    Lue lisää: scandichotels.fi

    Scandic Hotels
    Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
    Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

     

    Olympiastadion vihittiin käyttöön ensimmäisen kerran 12. kesäkuuta vuonna 1938. Nyt 85 vuotta myöhemmin Suomen legendaarisin tapahtumapaikka on uudistunut kansainvälisten suurtapahtumien vaatimukset täyttäväksi monitoimiareenaksi, joka on tapahtumien ohella avoinna päivittäin kaupunkilaisille, vierailijoille, kokousasiakkaille ja liikkujille.

    Olympiastadion KOHOKOHTIA

    <a href="/tampere/ilmoita-tapahtuma/">Ilmoita tapahtuma tästä</a>





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.