[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
On the Rocks on 350 keikkayleisön musiikkibaari ja liveklubi Helsingin ydinkeskustassa, aivan päärautatieaseman vieressä.
https://www.rocks.fi/wp-content/uploads/2024/09/otr-tikettiikina.jpg
Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama Puut-yhtye juhlii uuden albuminsa levynjulkaisua On The Rocksissa lokakuuss! Liput keikalle ovat myynnissä nyt ennakkoon Tiketissä.
Yhtye julkaisi elokuussa neljännen singlensä “Tanssi tyttö tanssi” hyvinvarustetuissa suoratoistopalveluissa. Aholan säveltämän ja sanoittaman kesäisen ja tarttuvan pop-kappaleen teksti vie kuulijan tanssimaan ja karkoittamaan huolensa Atlantin rannalle.
“Tanssi tyttö tanssihan, niin kuin muutkin uuden albumin avainbiisit, ovat muistoja ja tunteita jotka on dokumentoitu biiseiksi. Biisin sanat ei oo kryptiset vaan liikutaan kauniissa hetkessä jollaisia lauluihin on aina yritetty tallentaa: aurinko, meri, aallot, ranta, tuuli ja toive että aika pysähtyisi”, kommentoi patikkaretkeltä Porkkalaniemeltä tavoitettu solisti Ahola.
”Ehdin jo luulla aavistuksen venähtäneen studiosessiomme perusteella, että heittäydymme vallan leavingseiksi, mutta onneksi päädyin vahingossa Flow-festivaaleille. Siellä muutama artisti onnistui esityksellään injektoimaan sellaisen dopaaminiannoksen, että tajusin lavalle pääsyn välttämättömyyden. Jos ei muuten niin vaikka PJ Harveyn tai James Blaken teenkeittäjäksi. Onneksi keikkamowgli Koskinen sai tiristettyä meiltä muutaman päivän kalenterista jo tälle syksylle, että pääsemme jakamaan ilo- ja surusanomaa kansalle.”, toteaa modulaarisyntetisaattorin syleilystä löydetty kitaristi Halmkrona.
Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa keväällä 2022 alkunsa saaneen Puut-yhtyeen muodostavat Aholan ja Halmkronan lisäksi basisti Kalle Chydenius (Samuli Edelmann, Kemopetrol) ja rumpali Olli-Matti Wahlström (CMX, 51Koodia). Kotimaisen rock-kentän ravinteikkaasta maaperästä versonut Puut luo jäsentensä syväjuurisesta menneisyydestä uutta, vehreää ja monihaaraista pop-rock-musiikkia. Puiden debyyttialbumi “Meri josta elän” ilmestyy 12. lokakuuta 2024.
Uuden singlen ja koko albumin upeasti soivasta tuotannosta vastaa Emma-palkittu Kalle Chydenius, jonka meriittilistalta löytyy liuta kotimaan kärkinimiä Don Huonoista Egotrippiin.
On The Rocks
Pe 25.10.2024
20:00 ovet
21:00 Kalle Ahola ja puut
—
22:00 K30
Liput:
– 27 € ennakkoon Tiketistä
– 30 € ovelta, mikäli jäljellä
Tapahtumat Jazz
Kalle Ahola ja Puut
pe 25.10.19:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| On the Rocks Mikonkatu 15 Helsinki 00100 Hotellit läheisyydessä Kamppi |
On the Rocks on 350 keikkayleisön musiikkibaari ja liveklubi Helsingin ydinkeskustassa, aivan päärautatieaseman vieressä.
Livemusiikin lisäksi vuonna 2001 aloittaneella rockklubilla on stand up -iltoja, jameja, dj-klubeja yön pikkutunneille asti. Yläkerran Street Bar on viihtyisä hengailupaikka musadiggareille ja kaikille kaupungin janoisille, ilmainen biljardi. Kesä tuo myös trubaduurit ja dj:t klubin terassille.
Alakerran klubi tarjoaa livemusiikkia vähintään neljänä iltana viikossa: Rocks Club on auki keskiviikosta lauantaihin, ja viikonlopun juhlakansaa liikuttavat livebändien lisäksi myös mainiot dj:t.
TÄYDENNÄ KEIKKAELÄMYS
Hotelli lähellä On The Rocksia

Scandic Grand Centralin sijainti on teatterilomailijalle optimaalinen. Hotelli on sijainniltaan oivallinen valinta alueen keikkatapahtumiin nähden, sillä sen ulko-ovelta on vain muutama askel On The Rocksin terassille.
Helsingin Rautatieasemalla Eliel Saarisen suunnittelemassa arvorakennuksessa vanhanajan charmi yhdistyy inspiroivasti nykyaikaan.
Hotellin lähes 500 ajattoman tyylikästä ilmastoitua huonetta tarjoavat kattavan valikoiman ensiluokkaiseen hotellielämykseen ja rauhaisan lepopaikan kaupungin vilinästä. Näkymät huoneista ovat ainutlaatuiset. Huoneesta riippuen voit ihailla Kansallisteatteria, Ateneumia, asemalaiturin vilinää, hotellin upeaa sisäpihaa tai vehreää Kaisaniemen puistoa.
Lue lisää: scandichotels.fi
MAINOS
On the Rocks KOHOKOHTIA
<a href="/tampere/ilmoita-tapahtuma/">Ilmoita tapahtuma tästä</a>
Lisää samanlaisia tapahtumia
JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.


















