Huikea ABBA-show valtaa Hartwall Arenan torstaina 29.11.2018. Helsingissä saadaan kokea todellinen ABBA-musiikin ilotulitus, kun The Show – A Tribute to ABBA -suurkonsertti starttaa

Konsertissa esiintyy yksi maailman tunnetuimmista ABBA-tribuuttikokoonpanoista. Ruotsalainen Waterloo, sekä ABBAn kiertueille ja levyillä mukana olleita muusikoita. Lisäksi säestäjänä toimii National Symphony Orchestra of London –orkesterin jäsenistä koottu erikoiskokoonpano.

TOIMITUKSEN VINKKI! Pikkujouluajan viihdettä

ABBA-yhtyeen maailmanvalloitus alkoi 44 vuotta sitten euroviisuvoitolla Waterloo-kappaleen myötä. The Show – A Tribute to ABBA kiertää ympäri Euroopan ja saapuu marraskuussa myös Suomeen. Luvassa on kaksituntinen musiikillinen kavalkadi ABBAn historiaan.

The Show – A Tribute to ABBA on kiertänyt viidentoista vuoden aikana yli 40 maassa, ja sen on nähnyt yli 700 esityksessä jo runsaat kaksi miljoonaa ihmistä. ABBAn historia Waterloosta yhtyeen viimeiseen albumiin vyöryy yleisön eteen musiikillisessa kavalkadissa yhtyeen mukana kiertäneiden muusikoiden ja National Symphony Orchestra of London –orkesterin soittajien esittämänä. Lavalle nousee ruotsalainen Waterloo-yhtye, joka on yksi tunnetuimista ABBA-esittäjistä.

Lopullisen silauksen ABBA-tunnelmalle antaa alkuperäisen yhtyeen mukana ympäri maailmaa konsertoinut saksofonisti Ulf Anderson. Alkuperäinen ABBA-yhtye konsertoi Finlandia-talossa tammikuussa 1975. Nyt liki 45 vuotta myöhemmin raikuvat Hartwall Arenan seinissä tämän kuolemattomaksi nousseen yhtyeen ikimuistoiset sävelet.

The Show – A Tribute to ABBA -konsertti Hartwall Arenassa, Helsingissä torstaina 29. marraskuuta kello 20.00 (ovet klo 18.30).

Liput alk. 59,50e

 

Tapahtuma


The Show – Tribute to ABBA

 Päivä: to 29.11.
 Aika: 20:00
 Hintaluokka: 59,50  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

 


Hartwall Arena

Areenankuja 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä