KotiTapahtumat HelsinkiFestivaalitMA 18.6. | Carlos Santana – Divination Tour 2018 Kaisaniemessä

MA 18.6. | Carlos Santana – Divination Tour 2018 Kaisaniemessä

Kitaristi ja lauluntekijä Carlos Santana konsertoi yhtyeineen Helsingin Kaisaniemen puistossa kesäkuussa. Kyseessä on yli sata miljoonaa levyä myyneen Santanan Divination Tour 2018 -maailmankiertueen avauskonsertti. Bluesvirtuoosi Erja Lyytinen nähdään tapahtuman lämmitteljänä

Meksikolaissyntyinen, 1960-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Carlos Santana on tehnyt maineikasta musiikkiuraansa jo reilut neljä vuosikymmentä. Hänen soundinsa on usein ollut aikaansa edellä. Taitava kitaristi yhdistää musiikissaan latinosävyjä muun muassa bluesiin ja rockiin.

Santanan menestys nousi uusiin mittoihin vuoden 1999 albumilla Supernatural, jota myytiin 27 miljoonaa kappaletta. Yhdeksällä Grammylla palkittu levy löysi Suomestakin 50 000 ostajaa. Tuorein studioalbumi, The Isley Brothersin kanssa yhdessä tehty Power of Peace, julkaistiin heinäkuussa.

Santanan hitteihin kuuluvat muun muassa Black Magic WomanSmooth sekä Tito Puente -coverointi Oye Como Va.

Suomen merkittävimpiin bluesmuusikoihin lukeutuva Erja Lyytinen on opiskellut kitaraa pääaineenaan niin Sibelius-Akatemiassa kuin Ruotsissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissakin. Lyytinen on saavuttanut menestystä myös kansainvälisesti. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin European Blues Awardseissa parhaan kitaristin palkinto.

AIKATAULUT:
Portit klo 16.30
Erja Lyytinen klo 19.00
Santana klo 21.00

 

Tapahtuma


Carlos Santana – Divination Tour 2018

 Päivä: ma 18.6.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 79 €  Tiketti.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

 


Kaisaniemi

Kaisaniemi
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi
- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...