Helsinkiläinen mustan nahan rock-lähettiläsbändi The 69 Eyes viettää 25-vuotissynttäreitään siellä mistä kaikki alkoikin, Tavastia-klubilla lauantaina 6.9.2014 kahden keikan voimin.
Helsingin olutravintoloissa esittäytyy uutuusolut Ruotsista: vaalea, virkistävä, kuohuva ja aavistuksen mausteinen saison, joka on kerrassaan maittava janonsammuttaja kesähelteillä.
Pohjoismaalaisten suursuosikki Bo Kaspers Orkester saapuu joulukuussa Helsinkiin hemmottelemaan suomalaisfanejaan joulukonsertilla. Yhtye esiintyy Finlandia-talolla keskiviikkona 4. joulukuuta.
The Valkyrians on bändi, joka perustettiin soittamaan Jamaikan pieneltä saarelta lähteviä makeita ja savuisia rytmejä. Näitä rytmejä kuunnellaan perjantai-iltana 6.6.2014.
Kuvat: Julius Koivistoinen & Marja Milistver, Aarrekuva Ravintola Pääposti, Kuva: Fazer.fi Ravintola Pääposti Helsingissä on kokous- ja juhlapaikka,  jossa asiakas on osaavissa käsissä. Semifinaalista jatkoon päässyt Jukka-Pekka...
HOK-Elannon OlutHuoneet tarjoavat heinäkuussa kuukauden hanaoluenaan tasapainoista ja raikasta folk pale alea, jonka on valmistanut tanskalainen Mikkeller.