Salla Saarisalo

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    Herkästä ja tarinankerronnallisesta tulkinnastaan tunnettu Salla Saarisalo julkaisi debyyttialbuminsa Valehtele, maailma ei tule muuttumaan 29.4.2022.

    Yksi indie-kentän kiinnostavimmista tulokkaista on valmistellut esikoislevyään kahden vuoden ajan yhtyeensä ja tuottajaparinsa Jukka Puolakan kanssa. Saarisalon tuotannossa kuuluu vahvasti artistin oma musiikillinen itsevarmuus, sävellystyön tärkeyden korostaminen sekä rakkaus orgaaniseen soundimaailmaan. Debyyttialbumilta on julkaistu aikaisemmin viisi singleä (Kommunismi & Rakkaus, Juoksen, Ne Hölmöt, Sen Jälkeen ja Maatuska), jotka ovat soineet niin Yle Radio Suomella, Radio Helsingillä kuin Spotifyn editorlistoillakin. Artisti seilaa suvereenisti genrejen välillä: hänen sooloprojektinsa pyhäksi kolminaisuudeksi voisi kuitenkin nimittää jazzia, iskelmää ja runoutta.

    Livekokoonpano koostuu persoonallisista musiikkialan ammattilaisista, jotka omalla estetiikallaan tekevät kunniaa debyyttialbumin tunteikkaille kappaleille. Liput ennakkoon 10€, ovelta 12€

     

     


    Tapahtumat > Keikat


    Salla Saarisalo
      pe 16.9.
      21:00
      Hintaluokka:  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    SORELLA CELLAR CLUB: keikat ja tapahtumat SORELLA CELLAR CLUB: keikat ja tapahtumat
     Vuolteenkatu 20
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä

    Sorella Cellar Clubissa on säännöllisesti keikkoja ja muita ravintolaviihdetapahtumia, kuten stand up -keikkoja. Baarissa järjestetään myös juomatastingeja. Sorellan tunnelmallinen klubi sijaitsee Tampereen keskustassa Nokia Arenan vieressä.

    Klubilla on sekä maksuttomia että lipulllisia keikkoja. Liput myydään Tiketin kautta.

    Sorella Cellarissa on oma stand up -klubi

    Tamperelaistuneet stand up -koomikot bongasivat itselleen uuden klubin

    Lue yläkerran Sorella-ruokaravintolasta

    Katso arviot ja varaa pöytä

    Uusi vetäjä – Sorella Cellar Club poreilee cocktaileja ja viinillistä illanviettoa

    Uusi Sorella on välimerellinen, viinillinen ja valoisa ravintola Sorilla

    SORELLA CELLAR CLUB: keikat ja tapahtumat KOHOKOHTIA

    ke 8.5.18:00 Ville Liimatainen & AjomiehetSORELLA CELLAR CLUB: keikat ja tapahtumat