Kievarin salaisuus

    Nokian Kesäteatterin Kievarin salaisuus
      la 13.7.   15:00
      Nokian Kesäteatteri | Kylmänojankatu 3, Nokia | iCal

    Tampereen seudun kesäteatterikulttuuria jo 110 vuotta ilostuttanut Nokian työväenteatteri vie Nokian kesäteatterilla yleisönsä 20-luvulle keskelle Hämeen sydänmaita. Kievarin salaisuus on kieltolain aikaan sijoittautuva komediaa, kaipuuta ja hurmaavaa swingiä lupaileva musiikkinäytelmä.

    Suomeen jo kauan sitten rantautunut Beata Liivinmaalta on ostanut huutokaupasta kievarin pitäjän oikeudet. Synnyinseudultaan paetessaan hän on siepannut mukaansa orvoksi jääneen sisarentyttärensä Kaarinin. Mutta siitä kaikesta on jo aikaa…

    Aikuistuttuaan Kaarin on ryhtynyt hoitamaan kievaria varmoin, vaikka ei aina niin ’’laillisin’’ ottein. Beata sen sijaan viettää ansaittuja eläkepäiviään yläkerran parvekkeella. Kuin kaikuna menneisyydestä rahisee vanhassa gramofonissa Tosca-valssi.

    Naisten elämään ei ole mahtunut muuta kuin työ. Vilskettä kievariin tuovat yöpyvät ja hevosta vaihtavat matkusajat. Hollimiehet, keittäjä ja aputyttö saavat paiskia hommia olan takaa.

    Voimaan astunut kieltolaki aiheuttaa kuitenkin päänvaivaa Kaarinille. Matkustajat tarvitsevat tuloryypyn ja aterian painikkeeksi vähän muutakin, ruokaa sulattavaa, joten naisten on pakko turvautua salakuljettajiin, jotk ahoitavat ’’kovaa teetä’’ tähänkin kaukaiseen, metsäisen tien varrella olevaan kievariin Swingin ja bluesin saattamana saapuu myös esiintymiskiertueellaan oleva orkesteri ja tanssitytöt. Illanvietto syntyy kuin itsestään. Mutta ovatko kaikki asiakkaat sitä, mitä kertovat olevansa. Lisäksi vieraita askarruttaa suljettu huone, jossa kukaan ei saa yöpyä…

    Käsikirjoitus ja ohjaus on Heli Pitkäsen käsialaa. Musiikin on säveltänyt ja soviitanut Sami Varvio. Kievarin pihaympäristön lavastemestari Tapio Huilla ja puvustus Milja Leppänen.


    Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


    Kievarin salaisuus
      la 13.7.
      15:00
      Hintaluokka: Peruslippu 30  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Nokian Kesäteatteri
     Kylmänojankatu 3
    Nokia

    Hotellit läheisyydessä

    Nokian Kesäteatterin esitykset

    Tampereen seudun kesäteatterikulttuuria jo 110 (vuonna 2024) vuotta ilostuttanut Nokian työväenteatteri. Suositut kesäteatteriesitykset ovat usein loppuunmyytyjä.

    Kievarin salaisuus

    Nokian Kesäteatteri KOHOKOHTIA

    ke 26.6. - la 10.8.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    ke 26.6.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    pe 28.6.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    su 30.6.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    to 4.7.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    su 7.7.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    to 11.7.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    la 13.7.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    su 14.7.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    to 18.7.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    la 20.7.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    su 21.7.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    ke 31.7.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    to 1.8.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    la 3.8.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    ke 7.8.18:30 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri
    la 10.8.15:00 Kievarin salaisuusNokian Kesäteatteri