[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
TAPAHTUMAKALENTERI
Tampereella koetaan torstaina 31.8. surrealistinen jouhikkovallankumous, kun lavalle nousee virolainen Puuluup-duo
Elokuussa ensi-iltansa saavassa Ilveskuiskaaja-elokuvassakin soittava Puuluup taikoo ikivanhan instrumentin värähtelyt tehosteiden ja luupperienläpi ja laulaa tuuliturbiineista, puolalaisten TV-sarjojen sankareista, vormsilaisista rasvakakuista ja siitä epämiellyttävästä tunteesta, että naapurin koira saattaa puraista roskia viedessäsi – ja tietenkin hiihdosta.
Estonian Music Awards -gaalassa tammikuussa Puuluup valittiin vuoden yhtyeeksi ja duon toinen levy Viimane suusataja (2021) Vuoden folklevyksi. Vuosina 2021-22 Puuluup on noussut suureen kansainväliseen suosioon ja kiertänyt ympäri maailmaa. Ripaus surrealismia, modernia kansanperinnettä ja talharpan eli virolaisen jouhikon elvytystä tähän päivään. Vanha ja uusi tarttuvat yhteen kuin vesi- ja räntäsade Puuluupin kappaleissa. Talharpat edustavat kansanperinnettä, ja duolle tunnusomaiset äänet lähetetään efektilohkojen ja looperin läpi. Sanoitukset ja melodiat ovat sekoitus musiikillisia muistoja ja improvisaatiota. Inspiraationsa duo ammentaa suomalaisesta jouhikkoperinteestä, bluesista ja monista musiikkiperinteistä ympäri maailmaa.
Illan käynnistää Uudet Härmälän Pelimannit, joka on säveltänyt niin ikään musiikkia Ilveskuiskaajaan. Kimmo Helénin (alttoviulu) ja Jussi Suonikon (viulu) muodostaman duon ohjelmisto koostuu kappaleista, joita herrat soittivat jo nuorempina pelimanneina. Härmäläläisestä elämänmenosta ja historiasta inspiroituneina muusikot alkoivat säveltää myös omaa tuotantoa. Herroilta ilmestyy myös debyyttilevy tänä vuonna.
Tapahtumat > Jazz
Ilveskuiskaaja esittää: PUULUUP (EST), Uudet Härmälän Pelimannit
to 31.8.21:00
Hintaluokka: 15 € Tiketti.fi
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
Telakka [KEIKAT] Tullikamarin aukio 3 Tampere Hotellit läheisyydessä |
Talkootyönä vanhasta viljamakasiinista kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty Ravintola Telakka soi kauniisti kuin akustinen kitara. Kulttuuritalon ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.
Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.
LUE MYÖS
Ravintolaesittely: Telakka
Livemusiikki: http://telakka.eu/ravintola/ohjelma
Teatteriesitykset: http://www.teatteritelakka.fi