Hidria Spacefolk + Polymoon

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      to 30.9.   19:00
      Olympia-kortteli | Satakunnankatu 10, Tampere | iCal

    Hidria Spacefolk juhlii 20-vuotista taivaltaan 30.9. Tampereen Olympia-korttelin lavalla. Osana Suomen kiertuetta mukaan lähtee viime syyskuussa maailmalla huomioidun debyyttialbuminsa Caterpillars of Creation :in julkaissut Polymoon.

    Hidria Spacefolk on 1990-luvun loppupuolella Lohjan hippikommuunissa perustettu Suomessa harvemmin vastaan tulevaa vanhan koulukunnan aitoa space rockia todentava yhtye.

    Eräänlaisessa kulttimaineessakin pidetyn kokoonpanon kieppuvan avaruusprogen ympärillä junnaavat sykkivät konerytmit, itämaiset moodit ja epäluulottomat melodiat, jotka johdattelevat kuulijan lämpimän svengaavaan transsiin.

    Vuosien varrella useita albumeita julkaissut Hidria Spacefolk toimii edustamalleen genrelleen tyypillisesti loistavasti livetilanteissa, ja yhtyeen taidokas soitanta imaisee mukaansa kokeneenkin astraalimatkaajan.

    Polymoonin musiikissa yhdistyvät mystinen ja toismaailmallinen tunnelma sekä raskaat ja progressiiviset äänimaisemat. Nämä elementit muodostavat yhtyeen suonissa virtaavan progressiivis-psykedeelisen ja shoegaze-vaikutteisen purppuranvärisen nektarin, jossa vuorottelevat euforian ja melankolian pyörteet. Tamperelaisyhtye kuvailee itse itseään ” lopunajan orkesteriksi ” ja ” salamyhkäisyyden kosmisen verhon takana oleilevaksi muodottomaksi entiteetiks i”.


    Tapahtumat > Keikat


    Hidria Spacefolk + Polymoon
      to 30.9.
      19:00
      Hintaluokka: 14 €  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Olympia-kortteli Olympia-kortteli
     Satakunnankatu 10
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä

    Olympia-korttelissa ilonpito alkaa jo iltapäivällä, kun katutason gastropub-henkinen ravintola Muusa avaa ovensa. Viikonloppuna tarjolla on myös brunssia. Olympia-kortteli on joka päivä avoinna ja aivan yön pikkutunneille asti juhlitaan ohjelmailtoina, jolloin avataan ovet kokonaisuuden kruunaavaan Olympia-saliin. Tampereen liveklubiuutuus 2016 on myös loistava paikka erilaisiin tilaisuuksiin.

    RAVINTOLAESITTELY

    Lue aiheesta: Olympia-korttelin uusi viihdekokonaisuus

    Tiiman baarimestari Juho Tuppurainen vaihtoi biologin uran cocktailtaiturin työhön

    Entistä vegemmän Muusan maine vetää ruokamatkailijoita kaupunkiin

     

    Olympia-kortteli KOHOKOHTIA

    pe 10.5.19:00 WÖYH!Olympia-kortteli
    to 16.5.19:00 The Night Flight OrchestraOlympia-kortteli
    pe 17.5.20:00 MiljoonasadeOlympia-kortteli
    la 18.5.21:00 Satakunnankatu Block Party: Kalle Kinos, Vip-E & LB, Nelikasi, 3KOS POlympia-kortteli
    pe 24.5.20:00 Heavy Metal Perse + RangerOlympia-kortteli
    la 25.5.20:00 Pauli Hanhiniemi M.A.D, HolmalaOlympia-kortteli
    pe 31.5.20:00 INFERNAL TAMPERE 2024: Satanic North, ...and Oceans, BarathrumOlympia-kortteli
    la 8.6.21:00 Mammoth WVH (US)Olympia-kortteli