[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
TAPAHTUMAKALENTERI
Astrid Swan esiintyy Tampereen G Livelabissa lauantaina 11.6.2022.
Astrid Swan on suomalainen lauluntekijä, esiintyjä ja kirjailija. Hän on julkaissut yli 15-vuotisen uransa aikana kuusi sooloalbumia sekä lukuisia yhteistyöjulkaisuja muiden artistien kanssa. Swanin tuotanto on noteerattu laajasti myös ulkomailla, ja hänen albumeitaan onkin julkaistu Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja muissa Pohjoismaissa.
Tuoreen D/other -albumin Swan on kertonut käsittelevän muun muassa äitiyttä, ihmissuhteita ja surua. Arvostetun brittiläisen musiikkilehti Mojon arvostelussa albumia suitsutettiin sen erinomaisuudesta sekä ainutlaatuisen kiinnostavasta tavasta käsitellä teemojaan. Swanin kyky sanallistaa hankaliakin tunnetiloja ja tuoda ne esiin elokuvallisessakin musiikissa on harvinaislaatuinen, ja tätä taitoa uusi albumi tuo esiin täydellisesti.
Swan ammentaa amerikkalaisesta laulaja-lauluntekijätraditiosta, popmusiikin nykyisyydestä ja menneisyydestä, kutoen sävellyksiinsä vaikuttimia elinympäristöstään pohjoisella pallonpuoliskolla.
Tapahtumat > Keikat
Astrid Swan
la 11.6.21:00
Hintaluokka: 29
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
G Livelab Tampere G Livelab Tampere Tampere 33210 Hotellit läheisyydessä |
G Livelab Tampere julkaisi kansainvälisiä nimiä kevään 2024 keikkakalenteriinsa