Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Lauantaina G Livelabissa on luvassa Litkun intiimi duokeikka.
Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
Illan avaa Maa ilmasta. ”Suomenkielistä instrumentaalimusiikkia” esittävä Maa ilmasta on kiertänyt ahkerasti kotimaata ja kerännyt nimeä hurjana livebändinä, jonka keikoilla voidaan yhtälailla herkistellä ja maalailla kuin heittäytyä rock’n’roll-hurmokseen. Toisaalta yhtye on noteerattu myös taidemusiikin piireissä, kuten Rondo Classic -lehdessä. Yhtyeen kakkosalbumi ”Kaunis kesäkaupunki” ilmestyi viime vuonna.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton.
Tapahtumat > Keikat
Litku Klemetti (Duo) + Maa ilmasta
la 29.6.21:00
Hintaluokka: Standard 29 €
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
G Livelab Tampere G Livelab Tampere Tampere 33210 Hotellit läheisyydessä |
G Livelab Tampere julkaisi nimiä kesän 2024 keikkakalenteriinsa