Tampereen tapasbaarit ovat jo pitkään löytyneet vilkkaimmasta ravintolakaupunginosasta, Kyttälästä, jostalöytyy keskustan parhaat tapasbaarit sekä ravintoloita, joiden valikoimissa on myös pintxoja tai vaikkapa antipasti-annoksia. Kyseiset tarjoilut tuovat makua mukavaan illanviettoon vaikka yhdessä kavereiden kanssa. Kesällä iltaa voi viettää myös terassilla. Pikkujouluaikaan tapastelu on myös suosittua herkuttelua.

Varsinaista tapasbaareistakin molemmat ovat tällä hetkellä ajankohtaisia. Inez Tapasbar & Sidreria valittiin tänä vuonna äänestyksessä Suomen parhaaksi tapasravintolaksi. Bodega Saludin tapasbaarista kaupungin pintxo- ja tapaskulttuuri puolestaan on saanut alkunsa jo vuosikymmeniä sitten. Salud juhlii tänä vuonna jo 50-vuotisjuhlavuottaan.

Tapasmeininkiä alueen kortteleihin tuo uutena tulokkaana myös Los Pollos Bar & Grill, joka avasi uudessa sijainnissaan Aleksanterinkadulla vuosi sitten. Ravintolan vuoden Tamperrada 2019 -pintxokisan yleisöäänestyksen voitto ei ollut ravintoloitsija Toni Leskiselle ensimmäinen, sillä hän toimi Saludin keittiöpäällikkönä ravintolan voittaessa pintxollaan samaisen äänestyksen kaksi kertaa, Hannu Wissin ollessa vielä ravintoloitsijana.

Tamperradan pinxtokilpailuunkin osallistuneita ravintoloita on erityisesti Kyttälän ravintolakaupunginosassa. Siellä on suhteellisen pienellä alueella mahdollista harrastaa runsaasti tapastelua – siis pikkuruokia tarjoilevien ravintoloiden kiertelyä, herkuttelua ja oluiden tai viinien maistelua. Parasta pikkuruokien maistelussa on se, että niitä voi tilata pöytään monia ja jakaa yhdessä erilaisia makuja maistellen ja samalla seurustellen.

HYVÄ TIETÄÄ Tampereella järjestetään joka kesä elokuussa Tamperrada-pintxoviikko, jonka aikana pääsee tutustumaan samalla kerralla useisiin ravintoloihin pintxoilun merkeissä.

SELAA TAPASBAAREJA

Tampereen Kyttälä

Inez Tapas Bar

Koskipuiston kulman Inez on kaupungin vanhimpia tapasbaareja. Tunteella ja taidolla valmistetut tapakset ovatkin vallanneet jo monet sydämet niin Tampereella kuin kauempanakin. Tänä vuonna Inez valittiinkin vuoden parhaaksi tapasravintolaksi.

Inez on suosittu ruokaravintolana, mutta se on ennen kaikkea rento tapasbaari, jonka keittiö on vuodenajasta riippuen viikonloppuisin jopa klo 01 asti avoinna. Viihtymistä yömyöhään venyttävät maukkaasti mm. laadukkaat kotimaiset- ja tuontisiiderit. Lisäksi löytyy viinejä ja käsityöläisoluita mm. Espanjasta ja Portugalista, cocktaileja sekä tietysti perinteistä sangriaa.

Inez Tapas Bar & Sidreria on maukkaita ja taidolla valmistettuja tapaksia, ystäviä, työkavereita, puheensorinaa, viiniä, siideriä, yhdessä viihtymistä ja kynttilänvaloa. Tapasbaarin tarjonnasta voi napata pientä purtavaa työpäivän päätteeksi tai viihdeillan aluksi. Palanpainikkeena maistuu lasillinen tai pari jotain kuplivaa tai punaista baarin huikeasta valikoimasta.

Ruokatilaus tehdään meillä näppärällä menukortilla, josta pöytäseurueen haluamat annokset rastitetaan. Tarjoilija tuo annokset suoraan pöytiin. Tapaksien maistelun hienous on se, että samalla voi seurustella vapaasti, eikä itseään tule ehkä myöskään syötyä niin helposti ähkyyn kuin tavallisessa ravintolassa

Inez on yksi Tampereen myöhäisillan ruokapaikoista, jonka ja keittiö on viikonloppuisin avoinna melkein puoleen yöhön asti.

Katso lisää

Tapas-annokset alk. 5€
Myöhäisillan ruokapaikka Kyttälässä
Kesäterassi Kokipuiston äärellä

LUE MYÖS

Inezin ravintolapäällikkö kaataa kovaa ja korkealta – sidra natural muutti Sara Suihkosen käsityksen siideristä

Pollos Grill & Bar

Välimeren makuja laseissa ja lautasilla tarjoileva Pollos Grill & Bar on tapastelijan uusimpia kohokohtia Aleksanterinkadulla. Baarin puolella on tarjolla Italiasta ja Espanjasta tuotettuja pientuottajien leikkeleitä ja juustoja laatuviinien kanssa. Keittiömestari-ravintoloitsija Toni Leskisellä on vahva espanjalaiskeittiötausta ja hän on yksi Tamperrada-pintxoviikon suurimmista kilpailijamenestyjistä viime vuosien aikana.

Esimerkkejä tapas-annoksista: Perinteinen espanjalainen tapas ENSALADA MURCIANA 8 €,  CHARCUTERIA 12,90 €
Ravintolan isot ikkunat avautuvat kokonaan kadulle kesäkuumalla

LUE LISÄÄ

Uusi Los Pollos Grill & Bar on illallisravintola ja baari – Välimeren makuja laseissa ja lautasilla

Lynx

Ilveksen aulabaari Lynx Bar & Cafen pikkusuolaiset ”ipakset” ovat tarjolla keskeisellä paikalla aivan Tampereen keskustassa. Baari naposteltavineen on oiva kohtauspaikka, ja aulasta löytyy erilaisia seurustelu- ja sohvaryhmiä sekä muhkeita nojatuoleja. Juomavalikoimaa löytyy cocktaileista kahviin ja viiniin sekä oluisiin. Ravintolassa on viikonloppuisin after work -tunnelmaa.

Myöhäisillan tapastelupaikka, josta voi jatkaa vaikka alakerran yökerhoon. Ilves on lisäksi hotelli aivan kaupungin keskustassa. Yhdistä myös kaupunkilomaan.

LUE MYÖS

Lynx palvelee pöytiin – toasteja, ipaksia, salaatteja, Lynx-viiniä…

Dining 26 by Arto Rastas

Arto Rastas avasi 2016 välimerellisen ravintolan Aleksanterinkadulle ja alusta asti tarjolla on ollut pikkuannoksia, jotka virtaavat avokeittiöstä suoraan saliin. Vaikka ravintola on tunnettu illallispaikkana ja rentoa pitkän kaavan illallistamista varten kannattaakin varata pöytä, rohkaisemme tutustumaan ravintolaan myös piipahtamalla lasilliselle ja maistelemalla keittiön herkkuja ex tempore – jos tilaa vain on.

Chefs table -pöytä tarjoaa oivan tilaisuuden tarkkailla keittiötaitureiden peliliikkeitä ruoan valmistuessa. Myös aulan loungen puolelle voi poiketa mainiosti ihan vaan drinkille tai suunmyötäiselle maltaisellekin.

Dining 26 by Arto Rastas valittiin vuonna 2024 Suomen 100 parhaan ravintolan joukkoon.

Tapas-tyyppiset pikkuannokset valikoimissa
Keittiö ottaa viimeiset tilaukset 21:30
Lue myös: Arto Rastaan Dining 26 avasi makuväylän Välimerelle

Ravintola Piemonte

Jo 15 vuotias italialaisravintola Piemonte perustettiin alkujaan viinibaariksi, josta saa myös ruokaa. Ruoka oli niin hyvää, että osat ovat hieman kääntyneet toisin päin, mutta Piemonte on pohjimmiltaan edelleenkin viinibaari ja italialainen ruokaravintola, johon voi piipahtaa vaikka pikaisestikin maistelemassa lasillisen kanssa esimerkiksi antipastilajitelman tai vaikka jonkun mieleisensä jälkihyvän. Piemontesta löytyy varmasti yksi Suomen parhaista italialaisten viinien valikoimista ja toki myös hyviä oluita.

Kesäterassi rauhallisella kadulla
Viinibaarista laaja valikoima italialaisia viinejä sekä cocktaileja

Bodega Saludin tapasbaari

Saludin kesäterassin lisäksi käytössä on sisäterassi, jossa vilvoitellaan turvassa liian polttaviksi käyviltä valonsäteiltä.

Saludin tapasbaari on kaupungin ensimmäinen lajissaan ja se painottaa vahvasti espanjalaisuutta. Kylmiä ja lämpimiä tapas-annoksia tarjoavan baarin erikoisuus on Jamon Bellota, joka on Espanjan laadukkainta ilmakuivattua Pata Negra -kinkkua. Saludin tapaslautasen voi nauttia myös yhtenä ruokalajina osana isompaa ateriaa. Saludissa tapakset kannattaa nauttia espanjalaisten viinien säestäminä. Salud on suosittu after work -paikka.

Kaupungin ensimmäinen tapasbaari ja ravintola, joka toi myös aikanaan pintxot kaupunkiin.
Bodega Salud viettää vuonna 2024 viisikymmentävuotisjuhlavuottaan.

LUE MYÖS

Bodega Salud 50 vuotta – Menu Hannu Wiss luotu yhteistyössä legendaarisen keittiömestari-ravintoloitsijan kanssa

Santé

Samppanja- ja viinibaari Santéssa on kuplivien lisäksi aina tarjolla pieniä suolaisia ja makeitakin paloja oman mielen mukaan lautaselle lasillisen kavereiksi valikoitaviksi. Kokeile jaettavaksikin sopivaa juusto-serranolautasta,  joka on todella suosittu.

Lue myös: Samppanjabaari Santé kuplii kaupungin sydämessä

Katso myös nämä Tampereen tapasbaarit

Lisää tapasbaareja Tampereella: Heart of Spain Tampereen kauppahallissa sekä Salsallada ja syksyllä 2025 avannut Pincho Nation Tammerkosken kaupunginosassa. Myös monet Tampereen parhaat viinibaarit ovat ottaneet valikoimiinsa tapas-annoksia.

 

MAINOS