Koti TEEMANA Pintxo-kilpailu

TEEMANA: Pintxo-kilpailu

Tamperrada on helppo tapa tutustua systemaattisesti vaikkapa uutuusravintoloihin
Tamperradaa pintxo-kisoineen vietettiin Tampereella jo 10. Yleisön suosikiksi nousi Tampinkoski Kitchen & Bar samoin kuin viime vuonnakin. Ravintolan kisapintxo sisälsi muun muassa Paijan possua....
Tamperradan pintxokisan makumittely on käyty jo yhdeksättä kertaa. Kaikkiaan 50 ravintolaa kilpaili annoksellaan mittavan yleisön sekä tuomariston suosiosta. Tuomariraadin äänet vei ravintola Linkosuo MIN...
Panimoravintola Plevna nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tamperrada-pintxokilpailussa. Plevnan kisapintxo on keittiön makumaailmaa mukailevasti Thüringerwurstia, perunasalaattia ja hapankaalia. Myös Brezel-pintxo enteilee lähestyviä Oktoberfesteja. Plevnassa on...
Tamperradan pintxokisa oli tänä vuonna etenkin yleisöäänestyksen osalta erityisen tiukkaa makujen taistoa loppumetreille asti. Siksi tuomaristo päätti palkita kaksi yleisön suosikkia. Kaikkiaan 50 ravintolaa...
Tamperradan pintxokisa oli tänä vuonna etenkin yleisöäänestyksen osalta erityisen tiukkaa makujen taistoa aina loppumetreille asti! Ennätykselliset 62 ravintolaa kilpaili annoksellaan mittavan yleisön sekä tuomariston...
Los Pollos tarjoaa kisa-annoksen ohella huikeat n. 20-30 erilaista espanjalaista pintxo-palaa purtavaksi. On äyriäisvoittoista ja lihaisaa napsuteltavaa, kasvispitoista ja kanaisaa haukattavaa. Lämpimät tilataan keittiöstä,...
Tamperradan pintxokisa nautiskeltiin ennätyksellisissä tunnelmissa, kun hulppeat 54 ravintolaa kilpaili annoksellaan mittavan yleisön sekä tuomariston suosiosta. Tuomaristo valitsi gastronomisesti kiinnostavimmaksi pintxoksi Fabric Bar & Bistron...
Tamperradan mittavaksi makukarkeloksi kasvanut pintxo-kilpailu pärähtää käyntiin jo viidettä kertaa ja ennätyksellisen 54:n ravintolan voimin. Kokkeja entistä huimempiin suorituksiin on kirittämässä tieto siitä, että tänä...
Tamperradan mittavaksi makukarkeloksi kasvanut pintxo-kilpailu pärähtää kesällä käyntiin jo viidettä kertaa. Kisaan ilmoittautuminen on nyt alkanut. Kokkeja entistä huimempiin suorituksiin on kirittämässä tieto siitä, että...
Tamperradan mittavaksi makukarkeloksi kasvanut pintxo-kilpailu pärähtää käyntiin jo neljättä kertaa. Ilmoittautuminen elokuiseen kisaan on nyt päättynyt ja tänä vuonna jo komeat 36 ravintolaa tarjoilee omanlaisensa...
Mainos

Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere