Finlaysonin Palatsin uusi kausimenu pistää bliniksi, hanheksi ja aurinkoiseksi appelsiiniksi. Niistä ja viehkeistä suositusviineistä on kevättalven herkuttelut tehty.
Tuulensuun väki eli Anu ja Sami Lappalainen tekivät jälleen omatuontijuomareissun pakettiautollaan. Tällä kertaa pyörät kääntyivät kohti Keski- ja Itä-Eurooppaa. Mukaan tarttui niin viinejä, oluita kuin panimosimaakin. Herkut ovat siemailtavissa Gastropub Tuulensuussa.
Nordic uudistaa ruokalistaansa lisäten annoksia kevään kuluessa. Maaliskuusta alkaen joka kuukausi valikoimaan ilmestyy uusi annos, joka myös jää listalle. Ensimmäisenä liitutaululistalle tiensä vinkaisee villisika, jota on hauduteltu Nordicin keittiön uunissa yön yli, vähintään 12 tunnin ajan.
Tämän hetken tunnetuin eteläafrikkalainen kokki, Marlene van der Westhuizen, saapuu vierailevaksi keittiömestariksi Tiiliholviin 11.-12.4. Marlenen suunnittelema menu on saatavilla kuitenkin jo 7.4. alkaen ja sen kumppaneiksi on valittu myös viinit Etelä-Afrikasta, De Grendelin viinitilalta, jota edustamaan paikalle saapuu kellarimestari Charles Hopkins.
Kevättä on jo ilmassa, joten Finlaysonin Palatsin kausimenukin on vaihtunut raikkaammaksi, keveämmäksi...ja pupuisaksi. Pääruokana maistellaan nimittäin tällä kertaa mouhijärveläistä, luonnonmukaisesti sekä erittäin ekologisesti kasvatettua...
Ravintola C on luomu, biodynaaminen ja villi. Ravintola on luonut makumaailmojaan alusta asti paitsi raaka-ainetta ja sen tuottajaa arvostaen, myös eettisiä seikkoja ajatellen. Halutaan käyttää puhtaita, valtaosin kotimaisia raaka-aineita luontoa kunnioittaen. Paljon erilaisia emmeitä kerätään keittiöön suoraan villistä ja ei niin villistä luonnosta.
Finlaysonin Palatsi on varustautunut kylmeneviin keleihin hiukan tuhdimman makuisin annoksin ja mielenkiintoisin, harvinaisin Bodegas Godelian viinitilan juomin. Kyseessä on viinintuottaja, jolla on käytössään moderni...
Kevät saapui Finlaysonin Palatsille etuajassa. Lämmittävästä auringonpaisteesta inspiroitunut uusi keittiöpäällikkö Vesa Hiiros innostui hollandaisekastikkeen vatkaamisesta vielä aikaisemmin kuin oli alkuperäisesti suunnitelmissa.
Tampereen tämän kevään tähänastinen ravintolatapaus on Hans Välimäen ja Restamaxin yhteistyön hedelmä, Masu Asian Bistro. Nimikin kertoo, että paikka on rento, jaettuun herkutteluun ja illanviettoon istahtava ravintola.
Gastropub Tuulensuussa saa nykyään lounasta. Annokset ovat erilaisia kuin listalla, mutta tyyli ja makumaisema on tuttu: rentoa mutta huolella valmistettua ruokaa mannereurooppalaisittain.
Myllärien keittiötiimi on suunnitellut yhdessä uuden listan, jolla komeilee mm. suomalainen antipastolautanen, paahdettu sorsa ja vuohenjuustoinen punajuuririsotto. Jälkihyvissä hurmaavat suklaa sekä raikkaat marjat.
11.4.2004 Gastropub Tuulensuu aloitti toimintansa. Heti avajaisvuonnaan Tuulensuun väki teki ensimmäisen omatuontijuomien noutoreissun Belgiaan, mikä enteili säkenöivää tulevaisuutta etenkin olutharrastajien suosikkipaikkana. Nyt tämä ympäri Suomea tunnettu gastropubien pioneeri juhlii kymmenvuotista taivaltaan mm. laseittain tarjottavin omatuontisamppanjoin.