KotiRavintolat TampereAasialaiset ravintolatMasu Asian Bistro avasi aasialaistyyppiset ovensa herkkujenhimoisille

Masu Asian Bistro avasi aasialaistyyppiset ovensa herkkujenhimoisille

Masu Asian Bistro

Tampereen tämän kevään puhutuin ravintolatapaus on Hans Välimäen ja Restamaxin yhteistyön itämainen hedelmä, Masu Asian Bistro. Nimikin kertoo, että paikka on rento, jaettuun herkutteluun ja illanviettoon istahtava ravintola.

Masun listalle on laadittu ja tarkkaan valikoitu pieniä sormisyötäviä, sushia, erilaisia pää- ja jälkiruokia sekä sandwich-baarin katuruokamaisia annoksia. Lisäksi ravintolassa palvelee melkoisen tykki ja äärimmäisen asiantuntevasti palveleva baari. Tiskin takana puuhii mm. baarimestari Kim Rantanen, jonka maine ja juomasekoitukset puhuvat puolestaan. Masu tulee todennäköisesti houkuttamaan myös ihan vaan drinkillekin poikkeavia ja mahdollisesti samalla pikkupurtavaa haukkailevia.

Masun sisustus on mietitty viimeisen päälle linjan mukaiseksi pieniä yksityiskohtia myöten, eikä rosoja näy. Varsin tyylikäs peli. Muutaman ruokailijan viihdyttäväksi etukäteen varattava teppanyaki-pöytä sijaitsee keittiön lähellä. Siinä tilaukset tehdään listalta normaaliin tapaan, mutta kokki tuleekin valmistamaan annokset aivan ruokailijoiden viereen.

Avajaispäivänä illan isäntänä toiminut Hans on tyytyväinen Masun saamaan vastaanottoon sekä ruokatuotteeseen.

– Pientä viilausta on tehty vielä vähän ennen avajaisia. Lista oli myös aluksi paljon laajempi, mutta karsin annoksia pois, vaikka se ei ikinä helppoa olekaan. Se on kuitenkin aina ravintoloissa keino muokata listaa jalostuneempaan muotoon.

hans-keittiossa


Mies voi lähteä Tampereelta, mutta Tampere ei miehestä

Tamperelaissyntyinen Välimäki tykkää entisestä kotikaupungistaan lujasti edelleen ja kuvailee kaupungin kehittymistä kehuvasti.

– Tampereelle on aina kiva tulla. Minulla on kaupungissa edelleen paljon kavereita ja hieman perhettäkin. Tampere on kehittynyt viime vuosina valtavasti, ja kuva on paljon positiiviisempi varsinkin Helsingissä kuin mitä tamperelaiset uskovatkaan. Tampereella on yleisesti kivaa. Siellä tapahtuu, se on sopivan kokoinen ja ihmiset ovat kauttaaltaan mukavia. Olen aina muualla asuessani korostanut olevani tamperelainen, eikä se miksikään tule muuttumaan. Ihan vielä en ole kuitenkaan valmis muuttamaan takaisin, mutta ehkä jonain päivänä…

Masu Asian Bistro

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy




Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....

Tiiman cocktailit kiertävät Pirkanmaan kesäfestivaaleja

Tampereen maineikkaimman cocktailbaari Tiima sheikkaa kesällä 2026 pop up...

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola on juomaa, ruokaa ja Linnunradan liftareita

Uusi ravintola Utopia tarjoilee juomaa, ruokaa, ohjelmaa ja kosmista...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...