Tomi Björck (Farang), Samuli Wirgentius (Postres) ja Mika Roito (Bertha)
Tomi Björck (Farang), Samuli Wirgentius (Postres) ja Mika Roito (Bertha)

Suomen suurin gourmetruoka- ja viinifestivaali rokkaa ja kokkaa jälleen! 12.–15. kesäkuuta Helsingin Kansalaispuiston valtaavat patoineen, kattiloineen ja keittiömestareineen 11 huippuravintolaa, seitsemän niistä uusia tulokkaita tapahtumassa.

Viime vuonna mukana olleista ravintoloista jatkavat hiljattain Michelin-tähden pokannut Ask, kirkkonummelainen Bistro O mat, Demo ja Juuri. Uusia tulokkaita ovat tamperelainen Bertha, jo vuonna 2012 mukana ollut Farang, Gastrobar Emo, Kaartin Hodari & Hummeri, Postres, Sami Tallbergin pop-up sekä ahvenanmaalainen Smakbyn. Kukin ravintola valmistaa tapahtumassa kolmen ruokalajin menun, joiden annoksia voi ostaa myös yksittäin ja yhdistellä mielensa ja suunsa myötäisiä kokonaisuuksia

Berthan Mika Roito oli mukana viime vuonna vetämässä kokkailunäytöksiä lihaisissa merkeissä. Silloin viimeistään syttyi polttava kipinä päästä mukaan porukkaan. Keskustelut Barryn kanssa Berthan liittymisestä joukkoon alkoivat saman tien, edellisen tapahtuman ollessa vielä käynnissä.

– Taste of Helsinki oli meille tyrkyllä jo kaksi vuotta sitten. Silloin jouduimme valitettavsti kieltäytymään, koska olimme varanneet koko Berthan väelle kyseiselle ajankohdalle Lontoon-matkan. Viime vuonna, kun aukesi mahdollisuus Tammisen yhteistyön kautta päästä sivusta seuraamaan tapahtumaa, halu päästä tapahtumaan vain kasvoi ja kasvoi. Nyt on siis edessä mahtava ruokafestivaali, joka varmasti antaa paljon mutta myös ottaa.

Tamperelaiset toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi

Tamperelainen ravintola C oli mukana kahdessa ensimmäisessä Taste of Helsinki -tapahtumassa, joten perin taidokas tamperelaisedustus säilyy Berthan myötä TOH:ssä edelleen. Berthan porukka toivotettiinkin lämpimästi tervetulleeksi maineikkaaseen ravintolaporukkaan.

– Tapahtuman henki on aivan ainutlaatuinen. Tiedotustilaisuudessa oli ilo huomata helsinkiläisten kollegoiden vilpitön tervetulotoivotus mukaan todella kovaluokkaiseen porukkaan. Tämän vuoksi haluamme ehdottomasti osaltamme näyttää, että osaamista on myös kehä kolmosen ulkopuolella!

– Tulemme valmistautumaan noin neljään tuhanteen pääruokaan ja kahteen tuhanteen alku- sekä jälkiruokaan neljän päivän aikana tarjottaviksi. Näillä näkymin annoksia valmistaa paikan päällä viisi henkilöä keittiössä ja kolme henkilöä myy sekä esittelee tuotteitamme. Rypistys tulee olemaan kova, mutta uskomme vahvasti kokemuksiin nojaten, että myös saamme paljon huippuravintoloiden kanssa yhdessä tekemistä sekä mahdollisuuden päästä lähelle kerralla 10 000 ruoasta ja juomasta innostunutta ihmistä, Mika summaa.

Kaikkea katuruoasta Michelin-tähtityyliin

Tänä vuonna tapahtumassa nähdään fine diningin lisäksi myös katuruokaa, pop up -ravintola ja kovasti toivottua kasvisruokaa. Tapahtuman johtaja Barry MacNamara kertoo, että he halusivat ravintolakattauksen heijastavan tämän hetken ruokatrendejä. TOH tulee tarjoamaan koko suomalaisen ruokakulttuurin kirjon katuruoasta ja pop up -ravintoloista Michelin-tähtiin.

Yhdentoista menun ohella luvassa on ohjelmaa kokkikoulun, kokkailunäytöksien ja erilaisten tastingien muodossa live-musiikin tahtiin.

 
Taste Of Helsinki 12.6. – 15.6.2014 Kansalaistorin puistossa Töölönlahdella

Liput ovat myynnissä Tiketissä osoitteessa www.tiketti.fi.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy