Ravintola C pyöräyttää pöydät ympäri! Upeista viineistään ja viiniosaamisestaan tunnettu C tuo ravintolanautintokartalle jotain uskoaksemme aivan ennenkokematonta. Kyseessä ei ole tuttu chef's table vaan Christina Suomisen ideoima sommelier's table.
TTT:n syksyn 2013 suurimpia produktioita on uusi draamakomedia Kulkuri. Charles Chaplinin tunnettuihin kulkurin kenkiin hypännyt Eppu Salminen kuljettaa yleisönsä aikamatkalle varieteen ajoista elokuvan kultakauteen.
Pohjoismainen keittiö puhtaine raaka-aineineen surffaa suosionsa aallonharjalla. Sen sai pitkälti aikaan Noma, tuo jo neljästi maailman parhaaksi valittu ja tinkimättömästi paikallista pohjoismaista kokkaava tanskalaisravintola. Pohjoismainen gastronomia hallitsi myös kokkien maailmanmestaruuden tammikuussa ratkaisseen Bocuse d'Or -kisan kärkisijoja. Kotimaiseen kasvatettuun ja villiin vihreään luottaa myös keittiömestari-ravintoloitsija Arto Rastas, jonka Salhojankadun ravintola Hella & Huone on viimeisen vuoden, parin aikana täsmentänyt linjaustaan puhtaasti pohjoismaiseksi.
Maineikkaat tamperelaiskokit lähtevät edustamaan Suomea upeaan Maailman Keittiömestarien Liiton (WACS) suurtapahtumaan ensi kesänä, 2.-5.7.2014. Norjan Stavangerissa järjestettävä tilaisuus kokoaa yhteen noin 1500 keittiömestaria ympäri maailmaa. Kongressin yhteydessä järjestetään komea juhlaillallinen, jonka eri ruokalajit ovat eri maiden keittiömestarien vastuulla. Suomesta matkaan lähtevät Heikki Ahopelto, Mikko Kautto, Eeva Kokko, Mika Roito sekä vielä toistaiseksi tuntematon viides keittiövelho.
Suomen kokkimaajoukkueen kapteeni ja viimemmäksi Helsingin Hotel Indigon keittiöpäällikkönä työskennellyt Kristian Vuojärvi aloitti Koskiravintolat Oy:n keittiöpäällikkönä tammikuussa.
Miehen vastuualueella on Koskiravintolat Oy:n ravintoloiden ruokatuotteet ja...
Purebiten Thai-katukeittiön wok-annokset ovat ruokaisien salaattien ohella helppoa, herkullista ja terveellistä lounasruokaa. Lounasta on tarjolla myös pitempään kuin monessa muussa paikassa, aina klo 15 asti.
Tuulensuussa kuohuvat nyt huikeat puolalaiset oluet. Juuri ravintolaan saapuneet maltaiset herkut tulevat osittain ennestään tutuista panimoista, mutta ravintolaan on saatu myös runsaasti uusien panimotuttavuuksien tuotteita siemailtaviksi.
Masu Asian Bistron teppanyaki-pöytä on kokkausvalmiudessa!
Taas on tullut se aika vuodesta, kun Myllärit vallataan! TAMK:n opinnoissaan loppuvaiheessa olevat restonomiopiskelijat pääsevät näyttämään kyntensä ravintolan pyörittämisessä niin keittiön kuin salinkin puolella 10.-16.2.
Nyt Armaksessa saa hodareita! Kyseessä ei ole mikään perussämpylän välissä pötköttelevä nakkimakkara, vaan pälkäneläiseen perunarieskaan kääräisty pälkäneläinen possubratwursti.
Tiiliholvin salin puolella liekitettävä pippuripihvi on yksi ravintolan tunnetuimmista elämyksistä.
- Tämä on helppo vaihtoehto myös yritysvieraita viihdyttäville, sillä siinä on takuuvarmasti maukas ja lihaisa...
Gastropub Tuulensuuhun on saapunut Ranskasta kuorma tuoreita ostereita. Meren makuiset, asiakkaalle valmiiksi avattavat herkut nautitaan luonnollisesti raakana joko sitruunan tai hakatun sipulin ja punaviinietikkaliemen kanssa.












