KotiArkistoidutArmas Katukeittiössä & Viinibaarissa haukataan hodaria

Armas Katukeittiössä & Viinibaarissa haukataan hodaria

Nyt Armaksessa saa hodareita! Kyseessä ei ole mikään perussämpylän välissä pötköttelevä nakkimakkara, vaan pälkäneläiseen perunarieskaan kääräisty pälkäneläinen possubratwursti.

– Kaikki lähti siitä, että meillä on tässä aika pienet tilat. Se laittoi ideoimaan uutta näppärää käsisyötävää, Heikki Ahopelto kuvailee.

– Heikki Penttilän perunarieskat ovat olleet meillä käytössä kebabeissa jo pitkään, ja ne ovat suosituimpia tuotteitamme. Nyt keksimme tehdä niistä myös pienempää haukattavaa.

Paitsi rieska, myös possubratwursti tulee Penttilän tilalta Pälkäneeltä. Makkara maustetaan mm. muskotilla, meiramilla ja ruohosipulilla. Bratwurstin sianliha saadaan Paijan tilalta, Urjalasta.

Käteen sopivasta koostaan huolimatta makkaraherkku tyynnyttää myös nälän vallan tehokkaasti. Hodaria on saatavilla myös kasvis- ja kalaversiona.

Viinien lisäksi nyt myös olutta

Hodari on helposti haukkailtavaa purtavaa esimerkiksi oluen kanssa. Nimittäin viinien lisäksi Armaksesta saa nyt myös olutta annosten kyytipojiksi. Läheisen Nokian Panimon Keisari pils ja tumma lager ovat kummatkin luomulaatua.

Yksinoikeudella Armakseen on tulossa myös lisää laadukkaita luomuoluita Luberonista, Etelä-Ranskasta. Kyseisen Brasserie Artisanale du Luberon -luomupanimon perusti viinisuvun vesa ja samppanjantekijä Jean Chancel, koska Ranskassa ei ollut kunnon luomuoluita. Orgaanisesti viljellyistä aineksista kolmeen kertaan käytetyt, suodattamattomat sertifioidut luomuoluet ovat mainio lisä Armaksen juomavalikoimaan.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...

3 viiniä ja 3 tapasta – viinitasting on hyvä esimerkki edullisesta elämyksellisyydestä Tampereen viinibistroissa

Tampereen Kauppakadun viinibistro Winebistro 1910 on järjestänyt vuoden 2026...

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...