sunnuntai, 1 maaliskuun, 2026
Koti The Smashing Pumpkins

    The Smashing Pumpkins

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    su 24.8.
    Helsingin jäähalli | Nordenskiöldinkatu 11-13, Helsinki | iCal

    Kaikkien aikojen ikonisimpiin vaihtoehtorockyhtyeisiin lukeutuva The Smashing Pumpkins saapuu Suomeen The Aghori -kiertueensa merkeissä. Yli 30 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt bändi nähdään Helsingin jäähallissa 24.8.2025.

    Liput tulevat myyntiin perjantaina 14. helmikuuta klo 10 Ticketmasterissa.

    Vaikuttavista live-esiintymisistä tunnettu The Smashing Pumpkins on yksi vaihtoehtorockin suurimmista nimistä. Se on muokannut koko genren ilmettä ja äänimaailmaa jo yli kolme vuosikymmentä. Vuonna 1988 Chicagossa perustettu yhtye on myynyt yli 30 miljoonaa albumia ja saanut lukuisia tunnustuksia, mukaan lukien kaksi Grammy-palkintoa ja seitsemän MTV Video Music Awards -voittoa. Bändin katalogiin kuuluvat sellaiset klassikkolevyt kuin Siamese Dream (1993), Mellon Collie and the Infinite Sadness (1995) ja Adore (1998), jotka kaikki ovat jättäneet pysyvän jäljen rockmusiikkiin.

    Vuonna 2025 yhtye juhlistaa Mellon Collie and the Infinite Sadness -albumin 30-vuotisjuhlavuotta. Ikoninen tupla-albumi myi 11 miljoonaa kopiota ja toi bändille sen suurimmat hitit, kuten Tonight, Tonight, 1979, Bullet with Butterfly Wings ja Zero, sekä teki The Smashing Pumpkinsista yhden sekä sukupolvensa että koko altsurockin historian suurimpia yhtyeitä.

    Suomessa yhtye on esiintynyt aiemmin vain kolme kertaa, viimeksi vuonna 2013.

    KONSERTTI:
    The Smashing Pumpkins (US)
    The Aghori Tour
    24.8.2025 Jäähalli, Helsinki
    Ovet klo 18, ikäraja S

    LIPUT:
    Myyntiin pe 14.2. klo 10 Ticketmasterissa

    Liput maksavat palvelumaksuineen alkaen 69 euroa.
    Saatavilla myös VIP-paketteja.


    Tapahtumat Festivaalit


    The Smashing Pumpkins
    su 24.8.
    Hintaluokka: Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka


    Helsingin jäähalli Helsingin jäähalli
     Nordenskiöldinkatu 11-13
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Liput Helsingin jäähalli tapahtumiin Ticketmaster.fi

    Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK

    Hotelli lähellä Helsingin jäähallia

    Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
    Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

    Scandic Hotels
    Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
    Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

    KATSO MYÖS

    Helsingin jäähallin Konsertit

    Helsingin jäähallin keikat ja konsertit 2025: Keskiviikkona indierock-yhtye Nothing But Thieves

    HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa

    [KE 12.21.] HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa – vieraana Lukko

    Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.