[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Marikon ja Tidjânin vuonna 2000 perustama Kwan nähdään Tavastia-klubilla perjantaina 25.10.2024.
Yhtye nousi lyhyessä ajassa suursuosioon. Kwan julkaisi neljä studioalbumia, jotka poikivat yhtyeelle tuplaplatinalevyn, platinalevyn ja kultalevyn, sekä neljä Emma-palkintoa.
Muun muassa Tainted Love, Shine, Unconditional Love ja Late -hiteistään tunnettu Kwan on saavuttanut Suomen virallisella listalla seitsemän Top 3 -sijaa. Suomen lisäksi yhtye keikkaili myös maailmalla, ja saavutti menestystä erityisesti Kreikassa. Vuonna 2008 yhtye ilmoitti jäävänsä luovalle tauolle, jonka jälkeen yhtyettä ei ole nähty esiintymislavoilla vuoden 2009 Euroviisukarsintoja ja Ylen vuoden 2014 We Want More -ohjelmaan liittynyttä esiintymistä lukuun ottamatta. Vuonna 2024 yhtye palaa keikkalavoille ja tullaan näkemään alkuperäiskokoonpanossaan noin kymmenellä kesäfestivaalilla.
Suomen legendaarisimpiin rock-klubeihin kuuluva Tavastia on rokkipyhättö, jossa tunnelmallisia keikkoja osaava äänentoisto ja valot täydentävät.
Tarkista keikan alkamisajankohta Tavastian omilta kotisivuilta.
Tapahtumat Keikat
KWAN
pe 25.10.20:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Tavastia-klubi [KEIKAT] Urho Kekkosen katu 6 Helsinki 00100 Hotellit läheisyydessä Kamppi |
Suomen legendaarisimpiin rock-klubeihin kuuluva Tavastia on rokkipyhättö, jossa tunnelmallisia keikkoja osaava äänentoisto ja valot täydentävät.
Vuonna 1970 auennut Tavastia-klubi on yksi Euroopan vanhimmista rock-klubeista. Nostalgisessa miljöössä esiintyy maan isoimpia nimiä, kansainvälisiä vieraita ja tulevaisuuden tähtiä yli 250 iltana vuodessa.
Tämä täytyy kokea kerran elämässä!
Tavastian keikat ja konsertit
Seuraavat keikat Tavastialla
Menneet keikat Tavastialla
Muuta läheisyydessä – täydennä keikkaelämys
Hotelli lähellä Tavastiaa

Scandic Hotels
Scandic Simonkenttä sijaitsee Rautatieaseman lähellä ja linja-autoliikenteen hubissa.
Lue lisää: Scandichotels.fi
Ravintola Lähellä Tavastia-klubia
Más on tapaksien napsintaa, grillin tirinää ja yhdessä illastusta ilman kiirettä mihinkään
Tavastia-klubi [KEIKAT] KOHOKOHTIA
<a href="/tampere/ilmoita-tapahtuma/">Ilmoita tapahtuma tästä</a>
Lisää samanlaisia tapahtumia:
KEIKAT HELSINKI | KEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.


![[KEIKKA LOPPUUNMYYTY] Von Hertzen Brothers](https://kohokohdat.fi/helsinki/wp-content/uploads/sites/3/2023/08/von-hertzen-brothers-keikat-350x233.jpg)
















