KotiKeikatJazzSkandinaavista bluesia Malmitalossa: Sven Zetterberg Blues Band 10.3.2015

Skandinaavista bluesia Malmitalossa: Sven Zetterberg Blues Band 10.3.2015

Sven Zetterberg Blues Band

Ghettoblues -bluesklubin lavalle astuu lauantai-iltana Pohjoismaiden blues-kuningas bändeineen: Sven Zetterberg Blues Band on parasta bluesia, mitä Skandinaviasta löytyy?

Yksi Malmitalon kevään 2015 blues-tapauksista on Pohjolan blueskuninkaan
vierailu. 63-vuotias laulaja-kitaristi-huuliharpisti Sven Zetterberg
nauttii arvostusta yhtä lailla Pohjoismaissa kuin Yhdysvalloissa ja muualla
Euroopassa. Jo 43 vuoden uran bluesartina tehnyt Zetterberg paranee
vanhetessaan kuin viini. Eli kuten eräs tunnettu amerikkalainen kollega on
sanonut: “Sven Zetterberg? Huippulaulaja, kitaristi ja huuliharpisti. Eikä
siinä vielä kaikki; mies kirjoittaa myös erinomaisia lauluja. Vihaan
häntä.

Sven Zetterberg lienee Ruotsin arvostetuin blues-artististi, joka on paitsi erinomainen kitaristi ja huuliharpisti, mutta ennen kaikkea loistava laulaja, jolta Chicago-bluesin lisäksi taittuu niin rock’n roll kuin southern soul. Tomi Leino onkin osuvasti todennut, että ”Svene on ainut skandinaavi, jonka laulu saa veret seisahtumaan”.

Tällä kertaa Zetterbergillä on mukanaan hänen vakiokitaristinsa – Ruotsin ykköstykkinä pidetty Anders Lewen sekä kosketinsoittaja Calle Brickman.

Bändi esiintyy myöhemmin myös perjantaina 12.-13.3. Tampereen Blues-klubilla Down Home Kivessä. Down Home Kiven vakiokävijöille Jim’s Combosta tuttu rytmiryhmä on ollut klubin parhaita soittajia: Jim Ingvarsson (rummut) ja Mikael Fahleryd (basso). Bändin keikat ovat olleet menestyksiä ainakin Tampereella.

Tapahtumatiedot
Ghetto Blues: Sven Zetterberg Blues Band
ti 10.3.
Showtime 19.00.

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi
- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...