Punkin esiinmarssiin voimakkaasti 70-luvulla vaikuttanut Dr. Feelgood on jättänyt vahvan jäljen myöhempiin sukupolviin.
Helsingin Sataman järjestämät Stadin Silakkamarkkinat alkavat sunnuntaina 5.10. Kauppatorilla.
Toukokuussa OlutHuoneet esittelevät uutuuden Suomen markkinoille saksalaisen panimo-osaamisen kirkkaimmalta huipulta Baijerin Erdingistä.
Kaija Koo aloittaa The Circuksen viikonlopun perjantaina. Lauantaina esiintyy Apulanta. Jättiareenoilla suosiota niittävä Kaija Koo on mahdollista nähdä Helsingissä pitkästä aikaa intiimimmin klubikeikalla. Suomen ykkösartisteihin...
OlutHuoneen lokakuun hanaolut tulee Mallaskosken panimolta. Tumman kuparin värinen, bock-tyylinen lager, jossa on muhkeaa maltaisuutta ja herkullista makeutta ei jätä ketään kylmäksi.
Omakustanteisesti uransa aloittanut popartisti Jannika B esiintyy tämän viikon torstaina Helsingin Tavastiaklubilla uransa ensimmäistä kertaa.