MAINOS
Yes in My Backyard! Takapiha-klubi on Kanneltalon perjantai-illan uusi ohjelmasarja. Klubin ensimmäiselle kaudelle on koottu joukko mielenkiintoisia ja omaäänisiä taiteentekijöitä, jotka kommentoivat tuoreesti ympäröivää todellisuutta ja maailmaa.
Tänä syksynä julkaistu ”Bangerz” on Helsinkiin saapuvan Miley Cyruksen neljäs albumi ja samalla hänen neljäs levynsä, joka on noussut suoraan julkaisuviikollaan Yhdysvaltain Billboard-listan ykköseksi.
Kallio komedibolaget tarjoilee jälleen hersyvän rähtävää huumoria sunnuntaina 11.5.2014.
Birger's Ragtime Band on kokeneista soittajista koottu orkesteri soittaa torstaina 27.3. melodista 1900-luvun alun New Orleans Jazzia.
Ikuiset lapset -levyn myötä Olavi Uusivirta starttasi hurjan keikkakiertueen Tavastialta ja palaa jälleen Helsingin lavoille Korjaamolla lauantaina 19.4.2014.
2010 -luvun Suomirockin menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja Emma Gaalassa suuren osan palkinnoista rohmunnut Haloo Helsinki! esiintyy The Circuksessa perjantaina 2.5.2014.