Ypö-Viis + TV Smith (UK) + Katujen äänet
[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
TAPAHTUMAKALENTERI
Vuodesta 1988 Tullikamari on tullut tutuksi monille elävän musiikin legendoille Tullikamarin klubilla ja Pakkahuoneella ovat monet maailmantähdet sekä kaikki suurimmat suomalaiset artistit kokeneet tamperelaisen livetunnelman.
Punklegenda Ypö-Viis -yhtyeen ”Karhulan Poikii” -LP:n uusintapainos nousi heti ilmestyttyään Fyysisten äänitteiden listalle top kymppiin. Yhtye palaa nyt täysin alkuperäisellä miehistöllään tekemään albumin uudelleenjulkaisun kunniaksi myös muutamia keikkoja. Kotkassa 1977 perustettu Ypö-Viis on eräs suomipunkin tärkeimmistä yhtyeistä. Kappaleet; Energia on A ja O, Mari pogoaa, Mikkitelineestä on puolet minun, Me myytiin itsemme ja Kaupunki muistaa nuoria, ovat tutut jokaiselle kotimaisen punkin ystävälle.
TV Smith (UK)
The Adverts-perustaja ja brittipunkin legenda TV Smith saapuu syyskuussa Suomeen minirundille. Tim tulkitsee soolona viimeisimmän ’Lockdown Holiday’ -albuminsa kappaleita ja vanhempaa soolomateriaaliaan sekä, tietenkin, The Advertsin klassisimmat biisit. Punk-laulaja ja lauluntekijä Tim ”TV” Smith on ihailtavan aktiivinen ikiliikkuja, joka kirjoittaa väsymättä teräviä, rytmikkäitä ja tarttuvia protestilauluja, kiertää ankarasti kuritetun akustisen kitaransa kanssa maailmaa, levyttää yksin ja eri bändien kanssa sekä julkaisee seikkailuistaan päiväkirjoja. Valppaasti ajan ilmiöitä ruotivan artistin Adverts-syntyinen punk-uho välittyy yhä, esiintyipä hän Die Toten Hosenin keikalla 30 000 saksalaiselle tai tamperelaisessa olohuoneessa synttärivieraille.’ (SOUNDI)
Katujen Äänet
”Suomipunkin uudet sankarit ovat saapuneet” julistaa Juhani Kenttämaa Ylex:n nettisivuilla. Vuonna 2010 Vantaalla perustettu Katujen Äänet soittaa romanttista uuden aallon punkia. Katujen Äänten soundissa kaikuukin vaikutteita uuden aallon kulta-ajoista, ja bändin motto on: ”Se mikä toimi 70-80-luvuilla toimii vieläkin. Paitsi Neuvostoliitto.”
Tapahtumat > Keikat
Ypö-Viis + TV Smith (UK) + Katujen äänet
la 10.9.Hintaluokka: 22,50 € / lippu Tiketti.fi
Tapahtumapaikka
Tampereen Tullikamari KEIKAT Tullikamarin aukio 2 Tampere Hotellit läheisyydessä |
Vuodesta 1988 Tullikamari on tullut tutuksi monille elävän musiikin legendoille Tullikamarin klubilla ja Pakkahuoneella ovat monet maailmantähdet sekä kaikki suurimmat suomalaiset artistit kokeneet tamperelaisen livetunnelman.
Tullikamari on yksi Suomen arvostetuimmista keikkapaikoista, jossa esiintyy vuosittain lähes 600 kotimaista ja ulkomaista yhtyettä ja artistia kaikista genreistä. Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yhteensä lähes neljännesmiljoona kävijää.
Tampereen Tullikamarin toiminta elävän musiikin ja muun kulttuurin puolesta on jatkunut jo yli 30 vuotta. Siinä ajassa Tullikamarista on tullut merkittävä suomalainen keikkapaikka ja tapahtumakeskus.
Hotellit ja ravintolat Tullikamarin Pakkahuoneen ja Klubin läheisyydessä
Tullikamarille on loistavat liikenneyhteydet, sillä Tampereen rautatieasemalta ja lähimmältä ratikkapysäkiltä on paikan päälle vain parin minuutin kävely. Alueen välittömässä läheisyydessä on kaksi Scandicin Joutsenmerkittyä kaupunkihotellia Scandic Station ja Scandic Tampere City.