Yona – Uni johon herään

    Yonan keikat Tampereen klubeissa

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      la 12.2.   15:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33210 | iCal

    Tampereen G Livelabissa saapuu lauantaina 12.2. valovoimainen laulaja ja lauluntekijä Yona Uni johon herään -kiertueellaan.

    Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut kameleonttimainen artisti leikittelee taidokkaasti musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta, eklektistä poptaidetta.

    Dynaamisista live-esiintymisistä tunnettu Yona laulaa taidokkaan bändinsä kanssa vapautuneesti ja hetkessä eläen. Yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettu sykähdyttävä uusi albumi ’Uni johon herään’ ja Yonan aiempien monipuolisten levyjen materiaali soi yhtyeen käsissä soljuvana, voimallisena ja alati muuttuvana virtana, joka vetää kuulijansa mukaan ja saa hetkeksi kaiken muun katoamaan.

    Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi debyyttialbuminsa Pilvet liikkuu, minä en vuonna vuonna 2010, mikä toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Artistin uusin albumi Uni johon herään on mestariteos ja yksi viime vuosien merkittävimmistä kotimaisista albumeista.

    ”Yona ja sinfoniaorkesteri on järisyttävä yhdistelmä.”
    – Tomi Nordlund, Soundi (3/2021) ★★★★★

    G Livelab Tampere – Kevään 2022 keikkoja Suomen parhaaksi valitulla musiikkiklubilla

     


    Tapahtumat > Keikat


    Yona – Uni johon herään
      la 12.2.
      15:00
      Hintaluokka: 35  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33210

    Hotellit läheisyydessä

    G Livelab Tampere julkaisi kansainvälisiä nimiä kevään 2024 keikkakalenteriinsa

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

    pe 21.6. Napanderfest 2024: Martti Servo & YösydänG Livelab Tampere
    la 22.6.16:00 Juhannuksen DJ-vieraana Ville Leinonen G Livelabin terassillaG Livelab Tampere
    la 22.6.19:00 Joel Hallikainen: 40 vuotta laulujen tielläG Livelab Tampere
    pe 28.6.21:00 Jonna TervomaaG Livelab Tampere
    la 29.6.21:00 Litku Klemetti (Duo) + Maa ilmastaG Livelab Tampere
    pe 5.7. Elokapinan Toivo elossa -festivaali 2024G Livelab Tampere
    la 6.7.20:00 Pekka Nisu + Mary Ann Hawkins + Elias Gould (soolo)G Livelab Tampere
    ti 9.7.19:00 Robert Finley (US)G Livelab Tampere
    pe 12.7.21:30 Fest Afrika: Abeneko & The Positive Mind, Pete Santos, Vibe CrewG Livelab Tampere
    pe 19.7.21:00 Goottirockyhtye The 69 EyesG Livelab Tampere
    la 20.7.20:00 Värttinä + Eve Crazy & Mar YoG Livelab Tampere
    pe 26.7.20:00 Verneri Pohjola: Exotic MatterG Livelab Tampere
    pe 2.8.00:00 Wanhankaupungin Juhla: Petri Tamminen, Helena Juntunen, Eveliina KytömäkiG Livelab Tampere
    ti 6.8. - la 10.8. Teatterikesän TelttaLab 2024G Livelab Tampere
    ti 6.8.18:00 Tampereen Teatterikesän TelttaLab: Huojuu elämän puuG Livelab Tampere
    ti 6.8.21:00 Tampereen Teatterikesän TelttaLab: Maria Ylipää & Marzi NymanG Livelab Tampere
    ke 7.8.18:00 Tampereen Teatterikesän TelttaLab: Kaj Chydeniuksen laulujaG Livelab Tampere
    ke 25.9. - la 28.9.00:00 12 Points -jazzfestivaaliG Livelab Tampere