Tony de María Flamenco: Toni Jokiniitty Piemontessa

    Tampereen Flamencoviikko: Tony de María: Con Amigos
      ti 25.6.   20:00
      Piemonte | Suvantokatu 9, Tampere | iCal

    Tampereella vietetään vuotuisia Flamencoviikkoa 25-29.6.2024. Flamencoviikkon alkuun Piemontessa esiintyy tiistaina 25.6. flamencokitaristi Toni Jokiniitty alias Tony de María, joka kuuluu alallaan Suomen arvostetuimpiin.

    Toni on esiintynyt flamencokitaristina 1990-luvulta alkaen soittanut tiensä ihmisten sydämiin satojen soolokonserttien ja muiden esiintymisten myötä. Paitsi solistina, hän esiintyy myös osana erilaisia flamencokokoonpanoja yhdessä tanssijoiden, laulajien ja muiden muusikoiden kanssa, sekä myös teatterimuusikkona. Lisäksi Toni opettaa flamencokitaran soittoa ja on myös luennoinut flamencosta.

    Tonin soitossa kulkevat rinnakkain andalusialainen kitaraperinne ja flamencon uudet tuulet. Toni säveltää jatkuvasti omaa musiikkia, mutta on perehtynyt laajalti myös flamencon ja muun espanjalaisen kitaramusiikin historiaan. Toni on julkaissut omaa musiikkiaan yhden albumin (Promesa 2015) sekä viiden singlen verran.

    Toni on esiintynyt laajalti Suomessa ja Virossa, ja lisäksi Saksassa, Ruotsissa, Latviassa ja Liettuassa. Espanjan Sevillassa hän on asunut, opiskellut ja esiintynyt.

    Vuodesta 2019 Toni on käyttänyt taiteilijanimeä Tony de María.

    Tapahtumaan on vapaa pääsy ja ravintola ottaa vastaan myös pöytävarauksia illalle.


    Tapahtumat > Jazz


    Tony de María Flamenco: Toni Jokiniitty Piemontessa
      ti 25.6.
      20:00
      Hintaluokka: Vapaa pääsy  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Piemonte Piemonte
     Suvantokatu 9
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä

    Ravintola Piemonte
    Ravintolaesittely

    Piemonte KOHOKOHTIA

    ti 25.6.20:00 Tony de María Flamenco: Toni Jokiniitty PiemontessaPiemonte