Laura Moisio, Tammela 33100


TÄSSÄ TAPAHTUMAPAIKASSA VOI RUOKAILLA 

Laura Moision keikat Tampereella
  pe 17.5.   20:00
  Laterna | Puutarhakatu 11, Tampere | iCal

Tampereen vanhimpiin ravintoloihin kuuluva Laterna avasi uudistettuna iltaravintolana, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa keskiviikosta lauantaihin.  Laternan lavalle nähdään paljon myös tamperelaisia muusikoita. Perjantaina 17.5. lavalle nousevat Laura Moisio ja Tammela 33100.

Laura Moision debyyttialbumi ”Spiraali” julkaistiin vuonna 2014 ja viides levy ”Vieras maa” vuonna 2023. Lauluntekijän monipuoliseen tuotantoon kuuluu vaikutteita niin folkista ja vanhasta iskelmästä kuin uudemmasta indie popista. Laulullaan lumoava Moisio on profiloitunut oman tiensä kulkijana, hengittävän soundin ja nyanssien vaalijana. Moision kappaleet eivät kulje perinteisen tarinankerronnan polkuja vaan ovat pikemminkin avoimeksi jääviä kuvia. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, minkä lisäksi kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.

Tänä keväänä Moisio juhlii 10-vuotista levytysuraansa juhlakiertueen merkeissä. Keikoilla kuullaan läpileikkaus koko tuotannosta ja harvemmin keikoilla soitettuja biisejä. Lavalle Moision kanssa nousee hänen pitkäaikainen bändinsä: Lauri Myllymäki (kitara), Sebastian Krühn (rummut), Ville Rauhala (basso) ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala.

Illan korkkaan Tammela 33100!
Tammela 33100 on folkia, poppia ja rokkia ennakkoluulottomasti sekoitteleva yhtye Tampereen Tammelasta. Bändi rakentuu aviopari Jaani ja Annaleena Haapasalon ympärille. Tammelan teatraalinen tarinankerronta tukeutuu monisävyisesti elämän koulimiin ihmisiin ja heidän tragikoomisiin ongelmiinsa. Yhtye on yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana julkaissut kolme albumia ja keikkaillut mm. Samuli Putron, Absoluuttisen nollapisteen ja Anna Järvisen kanssa. Laternassa yhtye esittelee uutta materiaalia tänä vuonna äänitettävältä Tammela yöllä -konseptialbumiltaan.

– Tammela yöllä on nimensä mukaisesti kotikaupunkimme Tampereen ja sen ihanimman kaupunginosan yöllinen soundtrack. Se on melankolisen kaunis kokoelma synkille tunneille sijoittuvaa folk-musiikkia, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Jaani Haapasalo.

klo 20 Tammela 33100
klo 21 Laura Moisio
Ilta jatkuu klo 02 asti Dj:n tahdissa!


Tapahtumat > Keikat


Laura Moisio, Tammela 33100
  pe 17.5.
  20:00
  Hintaluokka: 14   Tiketti.fi
  Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Laterna Laterna
 Puutarhakatu 11
Tampere

Hotellit läheisyydessä

Laterna on ohjelmallinen ravintola, jossa on tapahtumailtoina ovipalvelumaksu tai pääsyliput.

LUE MYÖS

Laterna avautuu uudistuneena – luvassa ruokaa, juomaa ja ohjelmaa

Laterna sijaitsee jugend-miljöössä Puutarhakadulla, Tampereen ydinkeskustassa.

Laterna KOHOKOHTIA

la 11.5.21:00 SarparantaLaterna
ke 15.5.19:00 RunoraatiLaterna
ke 15.5.22:00 Laternan vappuaaton dj:t Big pop, Meininkidisko, Nylon, Ruma, ...Laterna
pe 17.5.20:00 Laura Moisio, Tammela 33100Laterna
to 23.5.18:00 Kaikki on jazzia: laihonen & salmi & dj SanteriLaterna
pe 24.5.21:00 Laternative-klubi: Maria ja Marsialaiset, Jukka NissinenLaterna
la 25.5.20:00 Joose Keskitalo, The Mystic revelation of Teppo Repo + Susanna LeppänenLaterna
pe 31.5.21:00 Paul EliasLaterna
la 1.6.19:30 Rebekka HoliLaterna
la 8.6.21:30 Annikin Runofestivaalin päätösklubi: Kasper Salonen, Ihme-Liisa ja Kielo KärkkäinenLaterna
pe 14.6.21:00 Muuan MiesLaterna