[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
TAPAHTUMAKALENTERI
Tampereen G Livelabin syyskauden ensimmäisiä maksuttomia G Livejameja tähdittävät Miljoonasade-yhtyeestä tutut Heikki Salo ja Tomi Aholainen. Artistisetin jälkeen on luvassa jälleen kaikille avoimet jamit.
Miljoonasade perustettiin Jyväskylässä vuonna 1985. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lapsuuden sankarille, Marraskuu, Silmitön talvi, 506 ikkunaa, Tulkoon rakkaus ja Voipallo.
G Livejam – kaikille avoin jami-ilta
G Livejam on kaikille avoin, maksuton ja tasa-arvoinen jami-ilta. Jameissa nähdään aina vaihtuva artistivieras sekä houseband. Illan aluksi artisti esittää yhden setin verran lempimusiikkiaan yhdessä housebandin kanssa. Artistisetin jälkeen alkaa illan pääasia: JAMIT! Jokainen paikallaolija voi osallistua jameihin hyppäämällä lavalle ja liittymällä spontaaniin musisointiin.
G Livelab Tampere tarjoaa kuukausittaisille jammaajilleen perinteiset bändi-instrumentit käyttöönsä. Lavalle voi toki ottaa myös oman soittimensa ja liittyä esimerkiksi rock-iloitteluun vaikkapa henkilökohtaisella oboellaan. Kaikki rajat on tehty rikottavaksi, ja yhdessä tekeminen onkin illan pääteema
Tapahtumat > Keikat
G Livejam feat. Miljoonasade Duo Salo-Aholainen
ti 25.10.19:30
Hintaluokka: Vapaa pääsy
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
G Livelab Tampere G Livelab Tampere Tampere 33210 Hotellit läheisyydessä |
G Livelab Tampere julkaisi kansainvälisiä nimiä kevään 2024 keikkakalenteriinsa