KotiArkistoidutMuusan uudet värikkäät herkut esimakua kesän ruokatarjonnasta

Muusan uudet värikkäät herkut esimakua kesän ruokatarjonnasta

Keittiötaiturikaksikko Essi Viertola (vas.) ja Sonja Valkeala kehittelee ennakkoluulottomasti uusia annoksia ja toisinaan myös uudenlaisia tapoja valmistaa ruokaa. Säkenöivän ideariihen seurauksena syntyi esimerkiksi Valkealan hyppysissä komeileva  ruispankojauhoilla leivitettyä ahventa maa-artisokkakakkuineen. Annos löytyy vielä listalta, mutta Viertolan käsistä löytyvä annos on jo saanut keväisemmän korvaajan tilalle.

Pitkälti kotimaisista raaka-aineista kokkaava Muusa on innostanut asiakkaitaan alusta asti modernilla ja värikkäällä otteellaan. Tarjolla on annoksia pieneen ja suureen nälkään niin vegaaneille kuin sekasyöjillekin. Ravintolan kesälistaa odotellessa keittiöstä on saapunut jo uusia annoksia tuulahduksena tulevasta kesästä.

Mezelankku on jo löytänyt kestosuosikin aseman Muusan ruokalistalla ja niitä löytyy valikoimasta nyt tuplaten. Ensimmäinen on lihaisampi versio, jossa on foccacciaa, tabboulehia, pikkelöityjä ja marinoituja kasviksia, halloumia, chorizoa, jugurttimarinoitua kanaa, sitruuna-aiolia ja chili-kaakaohummusta.

Kevään uutuutena esittäytyy ”Muusan tofua ja sekoitus vihreää”. Annos on Muusan versio burmalaisesta tofusta, lehtikaalipestoa, avokado-limejugurttia ja kevään vihreää satoa. Annoksen saa pyydettäessä vegaanisena. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Toinen mezelankuista on pyydettäessä vegaanisena kokattava falafel ja halloumi -versio, josta löytyy edellisestä poiketan mm. soijafrittereitä, falafelia ja chimichurri-veganeesia.

Myös Jokirapuhodari on saanut Muusan keittiöstä Vegehodarin rinnalla uuden käsityönä valmistetun version, jossa itse valmistetun hodarisämpylän sisältä löytyy keväisesti tankoparsaa ja jokirapumajoneesia. Lisäksi annoksesta löytyy polentaranskalaisia.

Lost in Music: LASTOUT, Rioghan, King Satan
 pe 18.9. 19:00

Lost in Music: LASTOUT, Rioghan, King Satan

Tampere Olympia-korttelin keikat
Torstaina Olympiassa kuullaan modernin metallin monipuolinen metallikonsertti, kun lavalle nousevat...


Lost In Music Olympia: LASTOUT + Rioghan + King Satan
 to 1.10. 20:00

Lost In Music Olympia: LASTOUT + Rioghan + King Satan

Tampere Olympia-korttelin keikat
Lost in Music on Suomen suurin alkusyksyn klubifestivaali ja Tampereen...


Brymir + Horizon Ignited + Omnivortex
 pe 2.10. 20:00

Brymir + Horizon Ignited + Omnivortex

Tampere Olympia-korttelin keikat


1 2 3

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Dabbalin Klassikkomenu tuo kesäihmisten lautasille lappilaisia klassikoita

Ravintola Dabbalin puuhiiligrilli hehkuu kuumana, kun keittiötiimi ammentaa sillä...

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...