TEEMANA: Los Pollos
Moni ravintolatiimi on operoinut kekseliäitä noutoruokakeinoja koronakriisin keskellä. Ruoan tyylilajikin on saattanut vaihtua täysin. Nyt mennään poikkeuksellisin ja kenties rouheammin antimin, mutta mausta ja...
Tamperradan pintxokisa oli tänä vuonna etenkin yleisöäänestyksen osalta erityisen tiukkaa makujen taistoa aina loppumetreille asti! Ennätykselliset 62 ravintolaa kilpaili annoksellaan mittavan yleisön sekä tuomariston...
Kanaravintolana aloittanut Los Pollos on ottanut ison irtioton laajentaen ensin viikonlopun aukiolojaan ja toisessa vaiheessa lihavalikoimaansa pihvimpään suuntaan. Uusi ruokalista julkaistaan vasta ensi viikolla,...
Mehevistä kana-annoksistaan tunnettu Los Pollos on 8.2. alkaen avoinna myös ilta-aikaan perjantaisin ja lauantaisin aina klo 24 asti. Myös ystävänpäivänä 14.2. Ravintolaan kuljetaan iltaisin...
Laadukkaaseen, rivakasti tarjolle tulevaan ruokaan erikoistunut espanjalaistyylinen kanaravintola Los Pollos on lapsiystävällinen vaihtoehto.
Koskikeskuksessa sijaitsevassa ravintolassa lapsi syö talvilomalla maanantaista perjantaihin ilmaiseksi lastenlistalta, kun aikuinen tilaa pääruoan...
Los Pollos on saanut uuden keittiömestarin ja kanavarrastaiturin Eeva Peltoluomasta. Yhdessä ravintoloitsija Toni Leskisen kanssa hän muodostaa mainiosti yhteen soittavan ja uutta ideoivan tiimin,...
Los Pollos tarjoaa kisa-annoksen ohella huikeat n. 20-30 erilaista espanjalaista pintxo-palaa purtavaksi. On äyriäisvoittoista ja lihaisaa napsuteltavaa, kasvispitoista ja kanaisaa haukattavaa. Lämpimät tilataan keittiöstä,...
Los Pollos on kanaruokiin erikoistunut ravintola ja ravintoloitsija Toni Leskinen sen kekseliäs kanaherkkujen kehittäjä. Lounasruokiin panostetaan ravintolassa tosissaan ja tästä eteenpäin perjantailounas on Los...
Tiesitkö, että ravintoloitsija Toni Leskisen operoimia Los Pollos -makuja voit tilata nyt myös omiin kekkereihisi? Tai melkeinpä ihan mitä muitakin ruoka-antimia tahansa. Los Pollos...
Koskikeskuksessa kokkaava espanjalaistyylinen kanaravintola Los Pollos on uudistanut lounastaan. Nyt valikoitavana on kokonaisena grillatun kananpojan lisäksi aina kolme erilaista lounasannosta: kana, liha ja kasvis....
Edulliset tapakset tekevät näyttävän esiintulon Los Pollosin torstaihin. Silloin pikkupurtavaa ja tapaksia saa 5 eurolla per annos. Moinen houkuttaa epäilemättä tilaamaan useammankin annoksen vaikkapa porukan...
Tamperetta on kutsuttu Suomen San Sebastianiksi, eikä suotta. Nyt kaupungin ruokakulttuuriin on latinonäkökulmasta tarrautunut ruoka-aiheisista sarjoistaan ympäri espanjankielistä maailmaa tunnettu toimittaja Pepe Marín. Hänen...














