Viikinkiravintola Harald on päättänyt pistää patansa porisemaan pirkanmaalaisittain. Pirkanmaan kyläretki -annoskokonaisuus on taituroitu retevän Viikinki Einarin kala- ja metsäretken muotoon, jonka tarinaisista annoksista ei puutu meheviä juonenkäänteitä saati makoisaa loppua.
Ravintola Dabbal uudisti lounasvalikoimaansa asiakkaiden toiveiden mukaan. Salaatteja on entistä runsaammin, nyt myös oman maun mukaan tuunattavissa. Lisäksi päivän bistroannokset ovat tehneet näyttävän sisääntulon...
Koskikeskuksen alikulkutunnelissa tirisee ja pyörii jo mehevä pollo poikineen, sillä Toni Leskisen ja Aku Haljoen espanjalaistyylinen Los Pollos -kanaravintola on avattu. Viimeistään nyt on kaikille...
Ahlmanin maaseutumaisemassa toimiva opetusravintola Anna avannut ovensa lounastajille. Monella saralla likimain omavarainen Anna on lounasravintolana aivan omaa luokkaansa: huikean kotimaisuus-, luomu- ja lähiraaka-aineasteen lounaskokonaisuuksia pöytiin tarjoiltuina vain...
4 Deliin on tullut hodareiden lisäksi hiukan pubiruokamaisia lautasannoksia Tampereen kauppahalliin. Haukattavat syntyvät 4 Delissä muutenkin valmistettavista ja ulos myytävistä raaka-aineista, kuten esimerkiksi raakamakkarasta...
Mustanlahden satamassa soivat torvet jälleen keskiviikkona, kun höyrylaiva Tarjanne suuntaa aamulla kohti Virtojen satamaa. Tarjanteen ravintola palvelee aina laivan liikkuessa ja reittimatkoilla tarjoillaan sesongin...
Kokkikoulut ovat mainio keino nostattaa työtiimien yhteishenkeä tai palkita asiakkaita. Käyttävätpä jotkut niitä jopa rekrytoinnin rentoina apuvälineinäkin. Mylläreiden kokkikoulussa tunnelma on lupsakka ja välitön....
Ravintola on lopettanut Tampereella, mutta ketjun ruokapaikkoja löytyy nykyisin Jyväskylästä ja Helsingistä
Kyttälän kulinaarikaupunginosa rikastuu jälleen uudella ravintolalla, kun huhtikuussa Aleksanterinkadulle avataan rivakasti raikasta thairuokaa...
Mikä pyörii kokkismiehen mielessä ja vartaassa? Mehevä tipunen tietenkin. Maaliskuun alussa Koskikeskuksen valloittaa grillattu kananpoika poikineen, kun mm. Saludista tuttu keittiömestari Toni Leskinen avaa...
Kauppahalliin mereneläväinen La Marée on saanut keittiöpuikkoihinsa uuden taitajan, Elias Paukkusen. Hän on keittiömestari-ravintoloitsija Juho Rajamäen oikea käsi ja monissa nimekkäissä ravintoloissa työskennellyt keittiöosaaja.
Näytä...
Los Pollos on päräyttänyt keittiöönsä kahvimasiinojen Ferrarin, Nespresson uusimman ja uljaimman kahvikoneen. Nyt ruokailunsa voi siis päättää vaikkapa ehtaan espanjalaiseen café soloon tai piipahtaa...
Pyy pistää lasit kuplimaan Papinkadulla työviikon päätteeksi, sillä perjantaisin tarjolla on cava-kuohuviiniä perin edulliseen After Work -hintaan.
– Kolmesta kuuteen kuoharia kolmella eurolla lasillinen, Pyyn salin...












