Darren Elmhirst on melkoinen makkaramestari! 4 Vuodenaikaa valmistaa ja myy raakamakkaroita kauppahallissa. Niitä tehdään myös mittatilausreseptien mukaan monille ravintoloille. Makkarantekoa voi seurata ikkunan läpi kauppahallin puolelta.

4 Deliin on tullut hodareiden lisäksi hiukan pubiruokamaisia lautasannoksia Tampereen kauppahalliin. Haukattavat syntyvät 4 Delissä muutenkin valmistettavista ja ulos myytävistä raaka-aineista, kuten esimerkiksi raakamakkarasta ja paahdetuista juureksista. Uudet pääosin brittiläis-ranskalaiset makukarnevaalit on jälleen laatinut makkaramestari Darren Elmhirst.

4deli steak sandwichUusin annostulokas on Bangers & Mash eli lautasellinen omatekoista makkaraa, muusia ja karamellisoiduista sipuleista valmistettua punaviinipohjaista kastiketta. Lisäksi hodarivalikoimaan on tärähtänyt salsapitoinen yksilö nachoilla. Mahtiuutuutena listalla poseeraa kuitenkin Steak Sandwich, eli ranskalaistyylinen luksusleipä Darrenin tapaan.

– Sisällä on mediumiksi paistettu ja viipaleiksi siivutettu naudan ulkofileepihvi, tomaatti-punasipulisalaattia ja dijonnaisekastiketta. Leipä tarjotaan omatekoisten, käsinleikattujen ranskalaisten ja bearnaisekastikkeen kanssa, Elmhirst kuvailee.

Munat luksukkaassa muodossaan ovat olleet 4 Delin valikoimassa jo jonkin aikaa. Ne muodot ovat uppomunaiset Eggs Royal, Eggs Benedict ja Eggs Vegetarian, joiden pohjana toimii paistettu siivu talon omaa briossia. Eggs Royal saa päällensä Nygrenin kylmäsavulohta, Eggs Benedict pekonia ja vegeversio paahdettua munakoisoa, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Kaikkien päälle tulee munan lisäksi vielä omatekoinen hollandaisekastike. Sippoisen kokoiset annokset sopivat hyvin aamupalaksi, kevyeksi lounaaksi, iltapalaksi tai vaikka alkupalaksi.

4 Delissä on nykyään myynnissä myös leipurimestari Donaton aitoitalialaista leipää.

Steak Sandwich 12e, Bangers & Mash 9e, Eggs Royale, -Benedict ja -Vegetarian 6e.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Annoskuvat: 4Deli
4deli eggs
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Ravintola 4 Vuodenaikaa, Tampereen kauppahalli

Aamiainen ja lounas Kauppahallissa – viikolla ja myös lauantaisin

Aamiainen heräilevässä Kauppahallissa on lempeä tapa aloittaa päivä. 4 Vuodenaikaa ympäröivine puoteineen on aivan oma maailmansa, jossa kiireen ja hektisen suorittamisen voi sulkea toviksi...

4 Vuodenaikaa sai uuden kabinettitilan – Varaa oma Chef’s Table tai vaikka aamiaispalaveri

Kauppahallin ravintola 4 Vuodenaikaa sai kesällä sulkeutuneen Delinsä tilalle hienon kabinettitilan, joka monipuolistaa ravintolan palvelutarjontaa. Esimerkiksi kysytty Chef's Table laajenee nyt palvelemaan useampaa ruokailijaa....
Vappu Tampere

Vappu Tampere 2024: Tampereen ravintoloiden vappumenut ja vappubrunssit

Poimimme tälle sivulle Tampereen ravintoloiden 2024 vappubrunssit ja vappulounaat. Vappuherkkuja voi nauttia niin ravintolasaleissa kuin puistopiknikilläkin! Kannattaa toimia rivakasti pöytävarausten suhteen. Huom! Sivua säännöllisesti. Kaikki...