KotiRavintolat HelsinkiJussi69:n rock-baari The Riff juhlii 10-vuotista taivaltaan

Jussi69:n rock-baari The Riff juhlii 10-vuotista taivaltaan

Helsinkiläinen rock-baari The Riff, jonka The 69 Eyesin rumpali Jussi69 perusti yhdessä baarialan ammattilaisten kanssa, täyttää toukokuussa 10 vuotta. Idea kansainvälisen tason rock-baarista syntyi Jussin keikkakiertueilla, ja The Riff avasi ovensa Iso Roobertinkadulla vuonna 2015.

The 69 Eyesin rumpali Jussi69 perusti yhdessä baarialan ammattilaisten kanssa. Kuva: Anabel D. Flux
The 69 Eyesin rumpali Jussi69 perusti yhdessä baarialan ammattilaisten kanssa. Kuva: Anabel D. Flux

Kotimaisten ja kansainvälisten artistien vierailukohde ja olohuone

The Riff’stä muodostui pian avautumisen jälkeen olohuone ja kantapaikka monelle kotimaiselle rock-artistille, mutta sana kiiri ja paikan löysivät myös kansainväliset nimet Suomen vierailuillaan. Baarissa ovat vierailleet lukuisat suomalaiset, mutta myös monet kansainväliset yhtyeet Guns n’ Rosesista Rammsteiniin.

Esillä uniikkia rekvisiittaa

Baarissa on runsaasti esillä kanta-asiakkaiden lahjoittamaa rock-aiheista rekvisiittaa. Seinillä voi ihailla kultalevyjä, eri muusikoiden soittimia ja kuuluisan valokuvaajan Ville Juurikkalan taidegallerian teoksia. Edesmennyt Alexi Laiho lahjoitti Jussi69:lle harvinaisen kitaransa, joka päätyi esille baarin seinälle. Vastineeksi Laiho sai edustamalleen Children of Bodom -yhtyeelle nimikoidun takahuoneen The Riff:stä.

– Olemme halunneet rakentaa The Riff’stä sopivan siistin rock-henkisen baarin, jossa viihtyvät kaiken ikäiset niin rock-artistit ja -puritaanit kuin kevyemmän musiikin edustajat ja kuluttajat. Baari onkin löytänyt laajan yleisön, mistä olemme äärettömän tyytyväisiä ja kiitollisia, summaa Jussi69.

HYVÄ TIETÄÄ

Yli 200 juomatuotetta
The Riff’ssä on tarjolla yli 200 erilaista juomatuotetta, oluita, siidereitä, cocktaileja ja alkoholittomia vaihtoehtoja. Baari on panostanut myös mocktail-valikoimaan sekä seuraa tarkasti alan kulutustrendejä ja asiakastoiveita.

Keikkoja, tapahtumia ja tilaisuuksia
The Riff:ssä on järjestetty lukuisia keikkoja, levy- ja kirjajulkistustilaisuuksia, tatuointitapahtumia sekä pr- ja yksityistilaisuuksia.

10-vuotisjuhlat helatorstaina
The Riff’n 10-vuotisjuhlat ovat helatorstaina 29.5. alkaen 19.00.

The Riff, Iso Roobertinkatu 3, Helsinki

- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...