Yksi maailman kuuluisimmista ravintolaketjuista, suomalaisen Tarja Visanin johtama Buddha-Bar, saapuu Suomeen. 20-vuotisjuhlakiertueella oleva ravintolaketju järjestää tapahtuman Ravintola Teatterin kanssa. Helsinki on kiertueen ainoa pohjoismainen kaupunki. Kyseessä onkin yksi suurimmista koskaan kaupungissa järjestetyistä ravintolayhteistyötapahtumista.

Liput tapahtumaan

Buddha-Bar on suomalaisen Visanin ja hänen miehensä vuonna 1996 Pariisiin perustama, nykyään maailmanlaajuinen ravintolakonsepti. Kyseessä on Tyynenmeren reunamilta vaikutteensa saava viihdekokonaisuus, jossa saman katon alta löytyy erilaisia tiloja viihtyisästä aulabaarista laadukkaaseen ravintolaan ja yökerhoon. Tunnelman luo itämainen, mystisen kaunis valaistus kynttilöineen ja orkideoineen. Buddha-Barin ruoka puolestaan edustaa edistyksellistä ja ylistettyä fuusiokeittiötä, jonka mauista nauttivat kaikki, olivat he mistä päin maailmaa tahansa.

Musiikki ja Dj:t ovat keskeinen osa Buddha-Barin sielua ja suosiota. Jo yhdeksänkymmentäluvun lopulla rajoja rikkova Dj Claude Challe julkaisi ravintolan oman musiikkikokoelman, joka sai osakseen maailmanlaajuista huomiota. Tämän jälkeen muidenkin ravintolaketjun Dj:iden, myös Helsingissä nähtävien Sam Popatin ja Ravinin, kokoelmajulkaisut ovat aina olleet suuri tapahtuma.

”Helsingin tapahtumaa on suunniteltu jo pitkään, joten olen hyvin iloinen voidessani tuoda rakkaan ravintolani, Buddha-Barin, viimein Suomeen. Olen onnellinen, että pääsemme toteuttamaan tapahtuman Ravintola Teatterin kanssa”, Tarja Visan kertoo yhteistyötapahtumasta.

Monipuolinen elämyskokonaisuus on myös vuonna 2000perustetulla Ravintola Teatterilla: ”Meille on suuri kunnia, että saamme isännöidä Buddha-Baria Pohjoismaissa. Buddha-Bar on kiistatta yksi ravintolamaailman tärkeimmistäsuunnannäyttäjistä. Tämä on yksi suurimmista tapahtumista, mitä olemme koko 17 vuoden historiamme aikana järjestäneet”, kommentoi Ravintola Teatterin GM, Pekka Tyynilä.

Kolmipäiväisessä kiertuetapahtumassa juhlitaan Buddha-Barin hengessä, orkideoiden tuoksussa ja kynttilöiden valaistuksessa. Iltoihin sykettä tuovat ketjun kuuluisat Dj:t, Sam Popat ja Ravin. Sam Popatin lumoava tyyli on yhdistelmä lounge-, etnistä tribal- ja progresiivista housemusiikkia. Dj Ravin taas on jatkuvalla löytöretkellä uusien musiikkielämysten luomiseksi. Hän yhdistää herkullisella tavalla tämän päivän elektronista musiikkia perinteisempään maailmanmusiikkiin. Lauantaina esiintyvä suomalainen Orkidea on puolestaan Pohjoismaiden nimekkäimpiä Dj:itä. Hän on tunnettu ainutlaatuisesta ja autenttisesta tyylistään yhdistää trans- ja progressiivista musiikkia.

Teatterin Grillin ruokalistalla on tarjolla Buddha-Barille tunnusomaisen eksoottisia makuelämyksiä, jotka on suunniteltu yhteistyössä Teatterin Grillin keittiöpäällikön Jouni Jyrän ja Buddha-Barin Chef Frédéric Branchun ja Executive Sushi Chef Shigekin kanssa. Asiakkailla on mahdollisuus maistaa Buddha-Barin listoilta tunnettuja annoksia, kuten Yuzu Lobster Saladia ja Grilled beef Korean styleä.

BUDDHA-BAR 20TH ANNIVERSARY WORLD TOUR AT RAVINTOLA TEATTERI

Tapahtuma-ajankohta: To-la 6.-8.4.2017

DJ´s line up:
To 6.4 Sam Popat, Spoogy
PE 7.4 Sam Popat, Ravin, Nick K
LA 8.4 Ravin, Orkidea, Spoogy
Pe ja La ilta liput 15 €

Ennakkoliput: Liput tapahtumaan

Pöytävaraukset: http://www.teatteri.fi/fi/yhteystiedot/poytavaraus/

Paikka: Ravintola Teatteri, Pohjoisesplanadi 2, Helsinki