Nosturin lavalle nousee esiintyy keskiviikkona 30.10. yhdysvaltalainen The BellRays. Punk, funk ja soul yhdistyy tämän kokoonpanon musiikissa aivan omalla tavallaan. The BellRays julkaisee miltein kolmen vuosikymmenen punk-saarnauksensa yksissä kansissa, sillä koskaan ei ole myöhäistä rakastua The BellRays:iin

Räväkän lauluäänen ja preesenssin omaavan Lisa Kekaulan (The Basement Jaxx “Good Luck featuring Lisa Kekaula” 47th Annual Grammy Awards) sekä Robert Vennumin iskevän riehakkaan kitaroinnin luotsaamana yhtye kutsuu koolle muistoja pyhäkoulun opetuksista klassikoilla, kuten “Mine All Mine” (Punk Funk Rock Soul V.1) ja “Black Lightning” (Black Lighting).

”Se, että olemme tehneet tätä melkein 30 vuotta, ei millään tavalla heikennä raivokasta rock-showtamme”, kertoo laulaja Lisa Kekaula. ”Me keikkailemme ja teemme tätä kaiken aikaa. Musiikki tuntuu joskus olevan vain TV jossain taustalla, mutta se ei ole sitä, mitä me edustamme.
Ihmisten täytyy tulla näkemään tämä bändi livenä ja olemaan osa kokemusta. Emme ole mikään kissavideo. Suurin osa maailmasta jää paitsi siitä, mitä The BellRays on.”

”Viemme korvamme sinne, missä sydämemme elää yksinkertaisessa kappaleenkirjoituksessa, tehden itsemme ja toivottavasti kaikki, jotka sen kuulevat, hyvälle tuulelle,” laulaja Lisa Kekaula avaa. ”Olemme ylpeitä sen yksinkertaisuudesta ja rakastamme kuinka uudet kappaleet kuulostavat kuin vanhoilta ystäviltä. Tämä julkaisu on kokoelma lauluja jotka havainnollistavat, miksi me teemme tätä. Emme ole 20-vuotiaita ja se on okei. Olemme ylpeitä matkastamme ja PUNK FUNK ROCK SOUL vahvistaa sen, mitä musiikki meille tarkoittaa. Elinkelpoisuus, trendi ja merkitys on katsojan silmässä. Julkisesti sanottuna… we like to rock!”

 

Tapahtuma


The BellRays + NATIONAL NIGHTMARE, Fanatic IV

 Päivä: pe 1.11.
 Aika: 20:00
 Hintaluokka: 22  Ticketmaster.fi

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Nosturi
Nosturi
 Telakkakatu 8
Helsinki

Telakkakatu 8
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Punavuori