KotiTapahtumat HelsinkiFestivaalitJean-Michel Jarre Helsingin jäähallilla kesällä 2025

Jean-Michel Jarre Helsingin jäähallilla kesällä 2025

Elektronisen musiikin pioneeri Jean-Michel Jarre saapuu konsertoimaan Suomeen kesäkuussa Kaikkiaan yli 80 miljoonaa albumia myynyt Jarre tuo mittavan shown’sa suureen ulkotapahtumaan Helsingin Jäähallin tapahtumakentälle sunnuntaina 15.6.2025.

Jean-Michel Jarre. Kuva: F. Rousseau
Jean-Michel Jarre. Kuva: F. Rousseau

Viimeksi Suomessa 2016 loppuunmyydyssä Jäähallissa esiintyneen Jarren konsertin liput maksavat alkaen 79,90 euroa, ja niiden myynti alkaa Tiketissä maanantaina 27. tammikuuta.

Jean-Michel Jarre esitteli maailmalle konemusiikin eri ulottuvuudet ja näyttävät laser-show’t jo 1970-luvulla, jolloin nykyisestä elektronisen musiikin jättisuosiosta ei ollut tietoakaan. Hän kohautti maailmaa huikeilla musiikillisilla ja valaistuksellisilla ratkaisuillaan ja rakensi pohjan tyylille, josta David Guettan ja Aviciin kaltaiset supertähdet ovat ammentaneet menestyksensä.

Jarre on monipuolinen artisti, joka on myös säveltäjä ja sanoittaja ja on tehnyt musiikin muun muassa moniin elokuviinkin. Jarre on koko uransa aikana ollut myös tekijänoikeuksien sanansaattaja ja puolestapuhuja.

Mittavaan maailmanmaineeseen Jarren nosti hänen vuonna 1976 ilmestynyt Oxygene-albuminsa. Kahta vuotta myöhemmin hän piti ensimmäisen jättimäisistä ulkoilmakonserteistaan. Jarren esitystä seurasi Pariisin Concorde-aukiolla tuolloin arviolta miljoonan ihmisen yleisö.

 

Tapahtumat Festivaalit


Jean-Michel Jarre

 su 15.6.
 Hintaluokka: 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Helsingin jäähalli Helsingin jäähalli
 Nordenskiöldinkatu 11-13
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Kamppi

Liput Helsingin jäähalli tapahtumiin Ticketmaster.fi

Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK

Hotelli lähellä Helsingin jäähallia

Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

Scandic Hotels
Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

KATSO MYÖS

Helsingin jäähallin Konsertit

- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...